Piispa puhdisti työpöydän (E. Huovinen)

Runsas vuosi sitten eläkeläiseksi siirtyneen Helsingin piispan Eero Huovisen viimeisen työvuoden kuvaus on päivä- ja muistikirjan muotoon puettu kertomus, jota voi myös pitää eräänlaisena matkakirjana. Erään taipaleen viimeinen osuus, niinhän se on.

Ihan ajantasaisesta päiväkirjasta ei ole kyse, vaikka monet merkinnät ovatkin tuoreudessaan todisteita eri tilanteiden ja henkilöiden aiheuttamista tuntemuksista. Mutta Huovinen eksyy onneksi myös muistelemaan ja ajoittain hieman analysoimaankin.

Lujasti ja useaan kertaan piispa emeritus todistaa oikean työnantajansa olevan kristittyjen Jumala. Kirkko, jolta hän sai palkkaa, on vain eräänlainen välimies. Kirkon tila, ja muun muassa naispappeudesta ja sukupuoliasioista väännetyt kiistat, herättävät Huovisessa sekä pientä närää että tarpeen korostaa asioiden kuitenkin itse asiassa olevan kunnossa.

Siis mihinkään kirkon tilan ruoskintaan Huovinen ei ryhdy, eikä myöskään eri tavalla ajatteleviin. Mutta itse kiistat ovat selvästikin kokenutta kirkonmiestä värisyttäneet, eivät ihan järisyttäneet.

Vuosi sitten alkanut ns. homokohu ei sentään tähän kirjaan ole ehtinyt: jos olisikin, tuskinpa Huovisen vakaat ajatukset olisivat sen vuoksi hetkahtaneet suuntaan tai toiseen.

Huovinen kehottaa kirkon jäseniä olemaan valppain mutta samalla leppoisin mielin varmoja siitä, että maalliset sormikoukut ja kädenväännöt eivät taivaan tason suunnitelmia ja toteutuksia liikuttele. Kyse on inhimillisestä toiminnasta, jota kuitenkin on syytä uteliaasti seurata.

Monista tuntemistaan ja kohtaamistaan ihmisistä kirjoittaja esittää erilaisia arvioita, ja kirjan ilmestyttyä juuri tähän puoleen haluttiin kiinnittää huomiota. Annettiin jopa ymmärtää, että kyse olisi jonkinlaisesta juoruilusta. Näin en Huovisen arvioita koe. Asioista ei voi kirjoittaa jos ei pohdi myös ihmisten motiiveja ja toimintatapoja, ja päinvastoin.

Sitä paitsi: mitä meistä jäisi jäljelle, lähdemmepä sitten eläkkeelle tai tästä maailmasta kokonaan pois, jos emme eläisi toisten ihmisten muistoissa? Jos jokin yksityiskohta silloin tuntuu piikiltä, niin sekin kuuluu elämään. Ei piispakaan voinut viimeisenä työvuotenaan ajatella pelkästään positiivisia ja kauniita ajatuksia.

Eero Huovinen: Lähdön aika. WSOY 2011. 347 s.

Julkaistu ensi kerran Satakunnan Työssä 3.11.2011.