Kirjoittajan omat säännöt matkakirjan tekemisessä ovat nekin hieman hakusessa. Tuuri ei ole malttanut keskittyä eikä tarkistaa, muokata, pohtia. Tapahtumien kuvausta tulee kuin kuraa. Ja vaikka mielenkiintoisiakin seikkoja on mukana, jossakin vaiheessa alkaa tökkiä. Kertomukset Italiasta muodostavat kokonaisuuden, josta olisi saanut oman tarinansa. Mutta kun siinä ei ole pysytty, mennään vähän sinne tänne.
Tietenkin nykyelämä on tällaista, ja varsinkin matkaa tekevän ihmisen mieli. Itse matka on Tuurille jotakin, ei päämäärä. Mutta kuitenkin hän kuvailee pikkutarkkaan juuri päämäärissä näkemäänsä.
Olisi auttanut, jos lukijan muillekin aisteille kuin näköaistille olisi tarjottavaa. Nyt kierretään liiaksi, ja pitkin virkkein, paikasta, kadunkulmasta ja tapahtumasta toiseen. Hajut, kosketukset, värinät ja suurelta osin äänetkin jäävät kokematta.
Mutta Italian kävijälle, varsinkin kokemattomalle, Tuurin kertomuksista on iloa ja jopa hyötyä. Saksa jää pintapuolisemmaksi, vaikka se on ollut kirjoittajan ensimmäinen ulkomaa. Tekstin lopussa tulee ikään kuin kiire vakuuttaa, että kyllä sekin on hallussa.
Käynti Pietarissa on kokonaisuuteen sopimaton sivujuonne, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Sitä rasittaa myös pintapuolisuus ja faktojen tarkistuksen puute. Esimerkiksi ei voi väittää, että Leninin sankarimyytti suojeli Eino Rahjaa "vielä Stalinin puhdistusten aikana". Rahja kuoli kuitenkin jo vuonna 1936.
Hyvääkin on sanottava. Parhaimmillaan Tuuri on, kun hän alkaa pohtia maanosan laajempia kehityskulkuja. Valitettavasti tämä vain alkaa vasta sivulla 184 ja päättyy ennen kuin pääsee kunnolla vauhtiin.
Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa. Matkakertomuksia. Otava 2011. 222 s.
Julkaistu ensi kerran Satakunnan Työssä 3.11.2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti