Matkaoppaiden tekijät ovat moniosaavia ja kaikkitietäviä. He ovat maantiedon, historian, kulttuurin, talouden ja jossakin maassa tai kaupungissa paikasta toiseen liikkumisen, asumisen sekä ruoan ja juoman nauttimisen asiantuntijoita.
Monelle kirjalle voi antaa kiitoksen pientenkin yksityiskohtien hallinnasta, tarkkojen neuvojen antamisesta. Neuvojen hyödyllisyys riippuu toki myös matkustajan omista suunnitelmista ja matkalla eteen tulevista tekijöistä. Mutta tällaiset repussa tai auton hansikaslokerossa olevat oppaat voivat pelastaa monelta mutkalta ja auttaa löytämään mielenkiintoisia asioita.
Tarkka lukeminen kuitenkin opettaa, että tieto "kaikesta" ei välttämättä merkitse taitoa saada aikaan eheä ja edes hetken aikaa kestävä lopputuote. Matkaoppaita uhkaavat elävän elämän mukanaan tuomat muutokset sekä se, että niiden nurkkia nakertaa rottien lailla tekijöidensä herkkyys sortua omiin näkemyksiinsä. Toisin sanoen tekijät unohtavat, että he kirjoittavat tuhansille, jotka ovat erilaisia kuin he itse – ja jopa tietävät enemmän kuin he.
Tällaisia ajatuksia tulee mieleen kolmen Latviaa käsittelevän matkaoppaan äärellä. Jokaisella on ansionsa, mutta jokaisesta löytää myös huomautettavaa.
On ihailtavaa, miten paljon tietoa tällaisen oppaan tekijä pystyy kokoamaan ja hallitsemaan ilman, että tuloksena on täysi kaaos. Yksityiskohtia on paljon, pieniin virheisiin ei kannattaisi puuttua. Sitä paitsi kun on kyse painetusta kirjasta pitää varautua siihen, että jo puoli vuotta painamishetkestä moni asia on muuttunut. Kirjaan jäävät tietyt tiedot, mutta hotellit, ravintolat, museot jne. muuttavat aukioloaikojaan ja jopa sulkevat oviaan ja muuttavat uusiin osoitteisiin.
Kirjojen rakenteessa on joskus ihmeteltävää. Teos, joka väittää olevansa "sankarimatkailijoita" varten (ja Tero H. Savolainen pystyykin tähän haasteeseensa vastaamaan), aloittaa tekstinsä kuivalla historiakatsauksella. Miksi?
Moitteen annan siitä, että matkaoppaat eivät ymmärrä rooliaan. Kun yhdessäkään näistä teoksista ei ole lähdeluetteloa viitteistä puhumattakaan, oletan että kirjoittajat tietävät, mitä ovat paperille laittaneet. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Markus Lehtipuu ymppää tietojen sekaan antipatioita tavalla, joka ei ole asiateokselle sopivaa. Jos kyse olisi poliittisesta pamfletista, tuon kaiken hyväksyisin.
Protestoin sitäkin, että matkaopas heittäytyy maailmanhistorian asiantuntijaksi. Esimerkkejä. "Latvian kansa on maailman kiusatuin kansa." (Lehtipuu, s. 30; miten tällaista ylipäätään voi mitata?) Helmikuussa 1918 Liepajan kirkossa vannoi lippuvalan 1.700 suomalaista jääkäriä (Ari Taipale, s. 71; jääkäreitä oli yhteensäkin vain 1.895, ja vain noin 950 heistä oli Latviassa vuonna 1918!). Latvian historiallinen kehitys suurvaltojen välissä on ollut samanlainen kuin Suomen (Savolainen, s. 9; olen eri mieltä, koska maailmansotien rintamat eivät kulkeneet Suomen poikki). Sekin on erikoista, että yksi kirjoittaja väittää TASS:n julkistaneen Latvian kesän 1940 kansanäänestyksen tuloksen 12 tuntia äänestyksen jälkeen, toinen taas 12 tuntia ennen vaalihuoneistojen sulkeutumista. Olisiko asiallisten lähteiden käyttö ja lähdekritiikki paikallaan?
Teoksista löytyy asia- ja kirjoitusvirheitä, joiden luetteleminen vaatisi pitkän käsittelyn. Suurin syy niihin lienee se, että Suomessa tällaisia kirjoja tehdään ns. kotipajoissa vailla asiantuntijaryhmien apua. Jos varsinkin Taipale ja Lehtipuu olisivat malttaneet luetuttaa tekstinsä ennen kirjapainoon lähettämistä parilla kolmella Latviaa tuntevalla, monelta virheeltä olisi säästytty. Epäilen kuitenkin, että Lehtipuun venäläisinhon taltuttamiseen tarvittaisiin lujempaa kättä kuin naapuriapua.
Lehtipuun asennetta kuvaa määrittely neuvostoaikana pystytetystä sodan päättymisen (1945) muistomerkistä: " [...] korkea tornimainen hökötys, väkivaltaisia äijiä ja tekopyhä naisfiguuri [...]". Saadakseen uhoonsa lisää voimaa Lehtipuu väittää runoilija Janis Rainisin olleen 1800-luvun lopulla venäläisten vankina, vaikka hän todellisuudessa oli karkotettuna ja ihan työkykyisenä ensin Pihkovan, sitten Vjatkan alueella. Monessa yhteydessä tulee vastaan, että kirjoittaja on etsimällä etsinyt sanat, joilla tuomita venäläiset latvialaisten pahimmiksi vihollisiksi.
Lapsellisimmillaan Lehtipuu on kun hän tulee Vidzemeen ja ravintolan nimeltä Putninkrogs ovelle. "Paikan nimi ei viittaa Venäjän diktaattoriin vaan lintuun." Putns on latvian kielessä lintu, mutta mitä ihmettä tällä heitolla on tekemistä Venäjän kanssa? Yhtä hyvin voisin ilkeyksissäni väittää sanan lehtipuu kovasti muistuttavan sanaa hirsipuu... Lehtipuu siis samaistaa neuvostovallan ja venäläisyyden, sama virhe on myös Taipaleella.
Taipale antaa ymmärtää, että luterilaisuus olisi Latvian valtauskonto. Kuitenkin hänen itsensä antamista luvuista voi laskea, että ortodoksien ja katolisten osuus uskovaisista on vähintään 61 prosenttia – muslimit yms. jäävät tässä numeroiden ulkopuolelle.
Näiden oppaiden avulla voi kuitenkin löytää paljon mielenkiintoista, suomalaisille ihan uutta. Voi löytää myös sellaista, mikä on ollut uutta latvialaisillekin silloin, kun eräät tiedon sulut ovat auenneet runsaan parin viime vuosikymmenen aikana.
Esimerkiksi Līgatnessa Gaujan kansallispuistossa on yhdeksän metriä maanpinnan alapuolella betonin suojassa noin 70 huoneen kokoinen bunkkeri. Se on ydinsodan tms. varalta rakennettu, ilmeisesti maan johtoa ajatellen. Rakennelma paljastui vasta vuonna 2003 ja siihen voivat nyt myös turistit tutustua. Kuurinmaan Talsista löytyy 1500-luvulta peräisin oleva luterilainen kirkko, jossa toimi pappina Carl Amenda. Hän oli Ludvig van Beethovenin ystävä ja Wolfgang Amadeus Mozartin lasten opettaja. Riiasta pohjoiseen löytyy parooni von Münchausenin museo. Se on kylässä, jossa hän asui jonkin aikaa sen jälkeen, kun hän Venäjän armeijan palkkasotilaana oli ollut Turkkia ja Ruotsia vastaan käydyissä sodissa.
Taipaleen ja Lehtipuun teoksille on annettava kiitos erittäin hyvästä kuvituksesta ja huolella tehdyistä kartoista. Ne havainnollistavat kerrottua, vaikka varsinkin karttojen suhteen kannattaa aina luottaa eniten ajankohtaisiin, usein ilmaisiin matkailupalveluihin. Taipale on elävöittänyt kerrontaansa viehättävästi kansantarinoiden lyhennenelmillä. Savolainen puolestaan puhuu havaintojensa ja kokemustensa kautta uskottavammin kuin kaksi muuta matkaoppaiden tekijää.
Ari Taipale: Pitkin poikin Latviaa. Tallinna-kustannus Oy 2007, 264 s.
Markus Lehtipuu: Latvia. Suomalainen matkaopas Finnish Travel Guide Oy (Ltd) 2013, 256 s.
Tero H. Savolainen: Sankarimatkailija Latvian maakunnissa. Like Kustannus Oy 2013, 296 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 31.3.2015.
Näissä teoksissa havaittuja virheitä yms.
Anglikānu Baznīca = anglikaaninen kirkko (ei englantilainen, kuten Taipale s. 35).
Mihail, ei Mikhail Eisenstein, arkkitehti (englantilainen transkriptio Taipaleella ja Lehtipuulla).
"Puna-ampujat" (Taipale s. 42); "pyssymiehet" (Lehtipuu s. 88); kyse on tarkka-ampujista, kivääriampujista.
Dünaberg, po. Dünaburg (Taipale, s. 51).
Venäjän, Valko-Venäjän ja Liettuan suurlähetystöt ovat Daugavpilsissä. Eivät, vaan Riiassa. (Taipale, s. 53).
Liepajan talousvyöhyke perustettiin vuonna 1977; po. vuonna 1997 (Taipale s. 62).
KGB = "pahamaineinen sotapoliisiyksikkö"; po. Neuvostoliiton turvallisuusorganisaatio (Taipale, s. 79).
Pskov on suomeksi Pihkova; Taipale ei tätä tiedä (mm. s. 105).
Vilānin kaupungista löytyy venäläisiä vastaan v. 1999 taistelleiden sankarien muistoristi; historia ei tunne tällaista taistelua (Taipale, s. 153).
"... sanomalehtinainen Anna Zigure ..." Tarkoitetaan kääntäjä, kirjailija, ent. suurlähettiläs Anna Žīgurea (Taipale, s. 179).
Jääkärit olivat ensimmäisessä maailmansodassa taistelleita suomalaisia erikoisjoukkoja. Tarkoitettaneen, että jääkärit olivat Saksan itärintamalla taistelukoulutuksessa. (Taipale, s. 185).
Jääkärit olivat taisteluissa vuosina 1914–1918; he tulivat rintamajoukkoihin vasta keväällä 1916 (Taipale, s. 185).Taivutetaan Riika – Riikan, mutta toisaalta Rainis – Rainiksen. Kirjoittajan perustelu kielitoimiston ohjeen (Riian) vastaiselle taivutukselleen (Riikan) ei vakuuta (Lehtipuu).
Liiviläinen sankari Imauts, po. Imants (Lehtipuu, s. 19, 61, Savolainen, s. 13).
Zionismi, po. sionismi (Lehtipuu, s. 105).
Parooni Münchausen seikkaili "ympäri maailmaa"; po. Venäjällä Turkin ja Ruotsin vastaisissa sodissa (Lehtipuu, s. 123).
Jūrmala on suomeksi merenranta, ei hiekkaranta (Lehtipuu, s. 124).
Sota on latviaksi karš, ei kara (Lehtipuu, s. 151).
Kansalaisoikeuksia ajanut Helsinki-ryhmä sai nimensä "1986 Helsingissä pidetystä kokouksesta". Po. vuonna 1975 pidetystä... (Lehtipuu, s. 161).