Jos suomalainen 2000-luvulla julkaistava tietokirja sisältäisi seuraavanlaisen virkkeen, lukija nyrpistäisi ja ajattelisi, että kirjoittaja ja kustantaja pilailevat (tai että tietotekniikka on tehnyt pahimmanlaatuisen kepposen):
"Tihs is the cornersotne of Finnnish foreigner policy."
En usko, että tällainen virke helposti pääsee suomalaiseen tietokirjaan. Sen sijaan jotkut teokset sisältävät vastaavaa sotkua silloin, kun on kyse venäjänkielisten nimien ja muiden sanojen toistamisesta – kun niitä kirjoitetaan latinalaisilla kirjaimilla.
Taustalla on usein (useimmiten?) se, että teoksen kirjoittaja ei osaa venäjää eikä kustantajalla ole ollut viitseliäisyyttä tarkistuttaa kirjoitusasua. Tämä on hämmästyttävää, koska ei kai välinpitämättömyys saisi kuulua tietokirjojen maailmaan? Outoa se on siitäkin näkökulmasta, että maasta löytyy paljon kyseisen kielen taitajia. Tekstien tarkistettavaksi lähettämisen ei luulisi internet-aikana olevan mikään ongelma.
Epäilen, että ilmiöllä on jotakin tekemistä myös sen englannin kielen ylivallan ja palvonnan kanssa, mihin muun muassa tieteen maailmassa professori Matti Klinge on kiinnittänyt huomiota. Yhä suuremmalle joukolle oppineita, kirjojen tekijät ja kustantajat siinä luvussa, englanti alkaa olla ainut arvostettava ja jopa ainut hallittu vieras kieli.
Alla olevissa kirjoituksissa pohdin eräitä esimerkkejä siitä, millaista huolimattomuutta esiintyy. Samalla toivon, että vuoden 2018 kustannussuunnitelmia tehtäessä otetaan yhdeksi tavoitteeksi vieraskielisten nimien ym. tarkistus!
PS 1. Kirjoitan siis venäjästä, en Venäjästä. Pienellä kirjoitetaan kieli, isolla maan nimi. Tämä fakta ei ole kaikkien tiedossa.
PS 2. Suomen puhekielen "soromnoo" on alun perin venäjää. "Всё (tai все) ровно" eli latinalaisittain "Vsjo rovno" tarkoittaa "Aivan sama" tai "Yksi lysti" (sananmukaisesti: "Kaikki on samaa, samanarvoista").