torstai 1. marraskuuta 2018

Logiikkaa ei sodassa, ei mielessä


Sotakirjoista ei maailmassa ole minkäänlaista pulaa – niin kuin ei valitettavasti sodistakaan.

Osaksi näitä kirjoja tehdään voittojen glorioimiseksi ja tappioiden selittämiseksi parhain päin. Osa tehdään lähinnä siksi, että halutaan kirjoittaa uusiksi historiaa. Historiahan on meille ja jälkipolvillekin sitä, mitä kirjoitetaan. 

Ikäviä selittämisen piirteitä on niin tieto- kuin kaunokirjallisuudessa. Sodistakin puhuttaessa kaunokirjoja rakennetaan joskus näennäisesti "todellisuuspohjalle". Lukija voi muutoinkin ymmärtää romaanin dokumentiksi, harvemmin päinvastoin.

Bengt Pohjanen kirjoitti vaikuttavan sotakirjan. Se on niin vahvasti kaunokirjallisuutta, että toivon mukaan kertomuksen suhteesta tositapahtumiin ei olla kovin monta kiistaa käyty. Ei ainakaan olisi ollut syytä.

Saksan tuli polttaa on oikeastaan vain yhden alaikäisen, sotatapahtumiin tahdottomana joutuvan pojan kokemusta. Juuri on päättynyt se sota, missä suomipoika laittoi ryssälle hanttiin, nyt tilanne on sellainen, että pitäisi rökittää germaania.

Lapin sota näyttää aluksi olevan Erikille sankariaikaa. Mutta kuvioita sekoittaa rintamien epäselvyys, se on kuin paksu sumu joka laskeutuu tuntureille ja soille. Ei ole oikeastaan tapahtumia vaan vain sekavia tilanteita. Nuoren sotilaan (onko hän edes sitä?) saama kutsu vaaralliseen tehtävään johtaa uskon menetykseen. Ei ole mitään "sodan loogikkaa". Nuorukaisesta ei tule sankaria, koska sodassa ei sankareita synnytetä.

Pohjasen tekstiä lukee kuin 16-vuotiaan itse kokemuksestaan kertomaa. Alun perin teos ilmestyi ruotsiksi. Suomennos nostaa sen osaksi suomalaisen kaunokirjallisuuden huippua. Äänikirjassa on se bonus, että lukijana on meänkielinen Pohjanen itse. Hänen äänessään, vaikka se onkin aikamiehen, voi aistia keskeskasvuisen epävarmuuden ja ihmettelyn.

Teosta on sanottu nuorten Tuntemattomaksi sotilaaksi. Vertaus sekä osuu että ontuu. Osuu, koska ei Pohjanen kuten ei myöskään Väinö Linna lähde kliseisistä tavoista "kertoa asiat niin kuin ne olivat", vaan siitä faktasta, että tämä kaikki tapahtui ihmisille. Erotuksena Tuntemattomalle Pohjanen liikkuu enemmän ajasta ja paikasta irtoavissa peloissa ja kuvitelmissa. Kaukana tästä tunnelmasta ei ole myöskään Erno Paasilinnan Kadonnut armeija, joka sekin on hyvä muistaa yhtenä sotakirjallisuutemme parhaista.

Lukija ei voi olla vertaamatta Pohjasen Erikiä Linnan sotilaisiin. Jostakin syystä jälkimmäiset tuntuvat jotenkin valmiilta toimiinsa, mitä vaikutelmaa on voinut lisätä Edvin Laineen elokuvan monien näyttelijöiden yli-ikäisyys verrattuna siihen, missä iässä monet oikeasti joutuivat rintamalle. Erik on aidomman tuntuinen. Tunnetta lisää se, että Pohjasen teksti ei rönsyile Linnan tapaan.

Saksan tuli polttaa ilmestyi 1992, ja siitä on otettu useita painoksia niin ruotsiksi kuin suomeksi. Käännöksiä on muillekin kielille, ja radiokuunnelma kirjasta tehtiin vuonna 2009. 

Alkuteoksen nimi on Land i lågor ("Maa liekeissä" tai "Maa tulessa"). Jostain syystä, tarpeettomasti, suomennoksen nimeen on haluttu Saksa. Esimerkiksi "Poika sodassa" tai "Sodan tuli polttaa" olisi ollut parempi valinta.

Bengt Pohjanen: Saksan tuli polttaa. Äänikirja, lukijana Bengt Pohjanen. 4 cd-levyä. Barents Publisher i.v. 

Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 1.11.2018.



Vuoden 1968 heijastuksia


Joskus päivitellään, että miksi Amerikassa yhtäkkiä valitaan liikemies Trump tai miksi samassa maassa monet nuoret innostuvat sosialisti Sandersista.

Vieläkin mutkikkaampia ihmeellisyyksiä Yhdysvaltojen oloista löytää. Miksi maassa on vankeja suhteessa asukaslukuun ylivertaisesti muihin "vastaavan sivistystason" maihin verrattuna? Miksi käsiaseväkivalta jatkuu vuosikymmenestä toiseen ikään kuin mikään ei opettaisi elämään toisin? Mistä kumpuavat erilaiset tempoilut sinne ja tänne?

Ilmiöillä on taustansa. Edellä kuvatuissa(kaa) asioissa niiden syntyjä ei voi selittää muutamalla virkkeellä. Taustoja ei yleensä voi löytää päivän uutisistakaan. Pahasti näyttää siltä, että uutisia tekevillä toimittajilla ei usein ole edes aikaa eikä palstatilaa perehtyä taustoihin kovin perusteellisesti.

Mutta onneksi on kirjoja. Kesän 1968 Yhdysvalloissa toimittajana liikkunut ja jo sitä ennen ja myöhemminkin maahan suhteita ylläpitänyt Anja Koski-Jännes tarjoaa muistojen rinnalla yhteenvetoja ja analyysejä siitä, mitkä tekijät ovat 50-60 viime vuoden aikana vaikuttaneet maan oloihin. Lähtöpiste on aika, jolloin osa nuorisosta radikalisoitui ei vain Atlantin takana, vaan monissa muissakin maissa.

Kirjoittaja tuntee aiheensa. Myöhemmin ihmisyhteisöjen eriskummallisuuksia sosiaalipsykologina tutkiessaan hän on miettinyt myös amerikkalaisia yhteiskunnallisia liikkeitä ja sitä, mitä kaikkea niistä on seurannut.

Nuorisoliikehdinnän taustalla oli monia jännitteitä, joihin uusi sukupolvi halusi löytää uudenlaisia ratkaisuja. "Rotusuhteisiin", Vietnamin sotaan (jossa kuoli miljoonia, heistä 58.000 amerikkalaisia), sukupuolinormeihin, kulttuuriin ja elämänarvoihin oli kasaantunut paineita, joiden purkautuminen näkyi muun muassa hippie-liikkeessä, mustien kansalaisoikeusliikkeessä ja yhdessä vaiheessa kovassa nousussa olleessa uusvasemmistolaisuudessa.

Vaikka Richard Nixonin ajoista on pitkä matka Donald Trumpin kauteen, kirjoittaja pystyy hahmottamaan, miten tietyt 60-luvun ilmiöt vaikuttavat yhä. Hän tuo myös esiin seikkoja, jotka amerikkalaisessa yhteiskunnassa ruokkivat esimerkiksi väkivaltaa, rikollisuutta ja huumeriippuvuutta.  

Kirjoittajan vuonna 1968 keräämä ilmeisen laaja aineisto oli tuolloin pohjana radio-ohjelmiin, jotka nyt ovat unohtuneet. Siksikin tällaisen autenttisen tiedon käyttäminen teoksen kivijalkana on palvelus paitsi meille jotka tuosta ajasta jotakin muistamme niin myös nuoremmille, joille monet taustakuviot tulevat tietoon ikään kuin uutisina.

Arvokasta kirjassa on värillisten aseman arviointi muustakin kuin kansalaisoikeusliikkeen näkökulmasta. Keskiluokan asema on parantunut ihonväristä riippumatta, mutta köyhyys ja eriarvoisuus eivät ole Yhdysvalloista hävinneet. Syrjintä on saanut uusia muotoja, vaikka julkisuudessa voi asiasta saada toisenlaisen käsityksen.

Arvokasta on muistuttaa Vietnamin sodan todellisuudesta ja sen vaikutuksista Yhdysvalloissa (ja laajemminkin maailmalla). Suomalaisten tulisi hävetä ajoittain liekkiin leimahtavaa ammattitappaja Lauri Törnin hehkutusta, sillä hänen uransahan liittyy tähän yhteen 1900-luvun häpeällisimmistä kolonialistisista ja muun muassa myrkkyjen käytön vuoksi kansanmurhaan verrattavista sodista. Onneksi historiaamme kuuluu sentään myös toimintaa tätä sotaa vastaan.

Yhdysvaltojen 1960-luvun tapahtumilla oli heijastusvaikutuksensa Suomessakin. Myös niiden ymmärtämiseksi kannattaa tutustua Koski-Jänneksen kirjaan. Yhdysvaltoja koskien sen antama tieto on ihan "must" eikä se vanhene tulevinakaan vuosikymmeninä.

Tekstiä täydentävät kuvat, joista osa on Koski-Jänneksen työmatkalta vuodelta 1968.

Anja Koski-Jännes: Musta ja valkoinen protestisukupolvi. Kuohuva kesä 68 Yhdysvalloissa. Into 2018, 223 s. 

Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 1.11.2018. 

"Kalifornian yliopiston kampuksella Berkeleyssä oli aikaansa viettävien opiskelijoiden ohella paljon erilaisia tapahtumia. Lähes päivittäin siellä esiintyi myös erilaisia laulavia ja soittavia yhtyeitä, joilla kaikilla oli jotain sanottavaa." Kuva Anja Koski-Jännes, 1968.