Kirjan pääasiallinen anti koostuu maailman tilan kuvauksesta ja analyysistä sekä sen pohdinnasta, miten länsimaisten yhteiskuntien pitäisi mennä eteenpäin. Judt myöntää, että tehtävät ovat erittäin haastavia: monesta eri syystä ei ole kovin palkitsevaa pohtia epäoikeudenmukaisuuksien perimmäisiä syitä ja ehdottaa sitä, miten ongelmat ratkaistaan.
Kirjoittajan pohdinnat sosialidemokratian mokista on helppo allekirjoittaa. Aivan oikein Judt tekee selväksi, että Tony Blairin kaltaiset poliitikot työnsivät rattaita allikkoon. Jopa monet sosiaalisesti ajattelevat porvarit ovat olleet toimissaan inhimillisempiä.
Amerikkalainen näkökulma ravitsee kirjaa: Judt osaa verrata asioiden tilaa ja kehitystä Atlantin molemmilla puolilla. Hänellä on myös globalisaatiosta viisasta sanottavaa. Hyvin vasemmistolaisittain hän huomauttaa, että kuvitelma valtioiden korvautumisella jollakin ihmeaineella (globalisaation vaikutuksesta) on paljastunut keisarin uusiksi vaatteiksi. Kansainväliset suuryritykset eivät ole kuin maapallon pinnalla ravinteita imevä ilmiö, se ei tee valtioita tarpeettomaksi. Ihmisten hyvinvoinnin turvaaminen on edelleen valtioiden ja siis poliitikkojen vastuulla.
Judtin näkökulmista monet herättävät ajatuksia. Esimerkkinä esitetty rautateiden asema koko yhteiskuntaa palvelevana toimijana panee ajattelemaan, että kaikkea ei todellakaan voi yksityistää – tai jos voidaan, niin seuraukset voivat aivan muuta kuin mitä yksityistäjät kuvittelivat.
Marxia kirjoittaja ei ole lukenut kovin luovalla tavalla, sen sijaan lempisiteerattua John M. Keynesiä huolellisemmin. Tässä ei olisi huomautettavaa muutoin, mutta kyllä 2000-luvun kapitalismi- ja markkinatalousarvioinneissa on 1800-luvun sosialistisilla tutkijoilla edelleen vahva paikkansa. Maailmaahan ei ole luotu tässä ja nyt. Kuten Judt itse huomauttaa, emme saisi unohtaa sitä, miten tähän kaikkeen on tultu.
Tony Judt sai saneltua kirjansa tekstin hieman ennen kuolemaansa keväällä 2010. Siinä on äänenpainoja, joiden kuvittelen elävän tämän hetken mielenosoitusten kylteissä eri puolilla Yhdysvaltoja. Suuryritysten vapaa mellastus, kuvittelu että vain markkinavoimat ratkaisevat asiat sekä tuloerojen jatkuvan kasvun mukanaan tuomat ongelmat huolettavat kirjoittajaa.
Judt varoittaakin jatkamasta politiikkaa, jolla harkitsematon yksityistäminen, suuryritysten mellastava globaali valta ja tuloerojen kasvu saavat jatkua. Yhdysvaltojen mielenosoituksissa on tuotu esiin tuloerojen tasoittamista, suuryritysten ja pankkien vallan rajoittamista sekä paikallisten yritysten merkitystä vaihtoehtona globaaleille riistäjille.
Pohtiva ja siksi esimerkillinen vasemmistolainen näkökulma antaa virikkeitä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Uuden testamentin Galatalaiskirjettä mukaillen: "Ei tässä ole amerikkalaista, eurooppalaista eikä aasialaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä köyhyydessä ja rikkaudessa, taloudellisen ja muun hyvinvoinnin jakamisen suuressa vaikeudessa".
Tony Judt: Huonosti käy maan. Tutkielma nykyisestä surkeudestamme. Suomennos Petri Stenman. Like Kustannus Oy 2011. 235 s.
Julkaistu ensi kerran Satakunnan Työssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti