Kuninkaiden päähänpistojahan tällaiset ovat aikaisemmin olleet. 1500-luvun Euroopassa oli hoveille tärkeää pitää yllä suhteita toisiin hoveihin. Mutta kun näitä suhteita jo oli, se johti myös turhamaisuuden eriskummallisiin ilmenemismuotoihin, kuten norsun lähettämiseen kuninkaalliseksi kihlajaislahjaksi.
José Saramago, suosittu portugalilainen kerronnan mestari, on punonut tositapahtumien ympärille mainion kuvauksen sekä ajasta että sen tavallisista ja kummallisista ilmiöistä ja ihmisistä. Taustalla kummittelee koko ajan kuninkaallisen turhamaisuuden ikävä varjo, jonka vaikutukset uhkaavat niin terveyttä kuin henkeä.
Tavallista kansaa norsun kuljettajat lähestyvät hupia tarjoten (kukapa ei nyt norsun ensi kertaa nähdessään sekä pelästyisi että huvittuisi), mutta jopa taikauskoa hyväksi käyttäen. Katolinen kirkko saa Saramagon kynästä oivia sivalluksia.
Näin tulee taas kerran nähdyksi, miten kristinuskossakin on paljon merkitystä esineillä (kuten pyhäinjäännöksillä ja "ihmeitä tekevillä" näkyvillä, kuten vaikkapa kirkon edessä polvistuvalla norsulla). Uskoa lujitetaan näyttämällä taikatemppuja.
Hyvä kysymys on, onko tällainen usko enää uskonnollisuutta vai onko se yksinkertaisesti kirkonmiesten taitoa hallita kuninkaiden rinnalla tyhmää kansaa.
Saramago opettaa myös lukemaan. Hän ei välitä isoista ja pienistä kirjaimista ihan tavalliseen tapaan, mutta hänen ajatuksestaan saa silti helposti kiinni. Ja sen perässä pysyy helposti kaikkien runsaan kahdensadan sivun ajan.
José Saramago: Elefantin matka. Suomentanut Sanna Pernu. Tammi 2011. 226 s.
Julkaistu ensi kerran Satakunnan Työssä 8.12.2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti