Onko kevät jo tulossa? On. Vanha perinne kehottaa kevään tullen kääntymään runouden puoleen. Kun kerran perinteistä on kyse, ratsuni ei laukkaa aivan uunituoreiden säkeiden tahtiin.
Kevät on runoissa usein toistuva tapahtumien ja tunteiden kenttä ja symbolinen ympäristö. Halutaan kuvata heräävää, tulevaa, uutta. Jotkut tämän maaliskuun kirjoista ovat aikanaan syntyneet nimenomaan uuden aavistuksessa ja toiveessa.
Noudattaen 1900-luvun vaihteen taistelevan työväenrunouden perinteitä Jalmari Virtanen jatkoi niitä sosialismin rakennustyön ihanassa odotuksessa Neuvosto-Karjalassa. Hänen laulunsa päättyi suunnilleen samoihin aikoihin kuin omansa aloitti helsinkiläinen Arvo Turtiainen. Hän antoi ääntä 30-luvun lopulta 70-luvun alkuun niin rakkauden tunteille, stadin elämälle kuin aatteen ajatuksille. Tähän työväenrunouden virtaan kuuluvat myös Nazim Hikmet sekä paremmin vallankumouksellisena poliitikkona tunnettu, näissä tehtävissä kiistanalaisenkin maineen saanut Ho Tši Minh. Nostalgisia tunteita herättävät myös lyhyet arviot Jarkko Laineen ja Kari Aronpuron vuoden 1970 runokirjoista.
Muutkin teokset on valittu hyllystä pitäen etupäässä silmällä kevään aikaa ja kesän odotusta, muutosta luonnossa ja ihmisessä ja myös muutoksen viipymisen tuskaa. Omaa tuskaansa on kuvannut Jorma "Jonte" Oksanen.
Odotus on aina herättänyt monenlaisia haaveita. Hyvää kevään odotusta!
Olen kirjoittanut tällä palstalla aikaisemmin seuraavien runokirjoista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti