Jotkut kulttuurit ovat jääneet suomalaisille yllättävän vieraiksi, vaikka vähät kilometrit ja vuosisataiset kontaktit olisivat asiassa auttaneet. Olisivat voineet auttaa enemmänkin. Kun puhumme Puolasta, kynnyksenä lienee maan katolisuus ja jokin sellainen näkymätön muuri, jota kukaan ei ole koskaan rakentanut, mutta joka jotenkin vain on.
Mutta älkäämme unohtako, että ensimmäinen haarukka saapui Suomeen (till Åbo, 1562) puolalaisprinsessan matkatavaroissa ja että puolalaisessa kulttuurissa on paljon ranskalaistyylistä. Kun me siis tunnemme "niin hyvin" Ranskan kulttuuria, miksi emme olisi avoimempia puolalaiselle? Siitä löytyy sitä paitsi sellaista jännitystä, joka lännempänä on jo aikoja sitten, muun muassa paljolla puhumisella, purettu puhki.
Wisława Szymborska (1923–2012) syntyi Bininissä, mutta asui Krakovassa, mistä haarukka lähti Suomen-matkalleen. Kymmenen runokokoelmaa ja "vain" 250 runoa toivat hänelle 50 vuoden aikana, vuoden 1952 jälkeen mainetta taitavana sanankäyttäjänä, ironisenakin huomioiden tekijänä. Vuonna 1996 myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto tuli yllätyksenä niin maailmalle kuin runoilijalle itselleenkin.
Martti Puukon ja Jarkko Laineen yhdessä tekemät käännökset sadasta Szymborskan runosta ovat toimittajan ja runoilijan sympaattista työtä, joiden uskon saavuttavan jotakin alkuperäisistä tunnoista. Teos antaa lisäksi pienimuotoisen mahdollisuuden opiskella puolaa (koska teosten ja runojen nimet ovat myös alkukielellä).
Mikä runoissa viehättää? Se, että henkilökohtaisesti koettu on osattu pukea universaaliin muotoon, ja se, että universaalista (maailma laajasti ymmärrettynä) löytyy henkilökohtaisesti koskettavia asioita. Se, että samaan aikaan voi katsoa kaleidoskooppiin, kiikariin ja mikroskooppiin – ja kuva on silti eheä.
Nykyhetki tulee vastaan museossakin, koska ihmisen ajatus ei periaatteessa voi katketa. "On lautasia, muttei ruokahalua. / On sormuksia, mutta yhdistävä tunne / kadonnut vähintään kolmesataa vuotta sitten." Paljon erilaisia mahdollisuuksia ja valinnan hetkiä liittyy pieneen hetkeen sekä kynään ja paperiin, jotka kirjoittajalla ovat edessään.
Ironian aihetta löytyy muun muassa miesten kauneuskilpailusta, jonka miehet itse mieltävät kehonrakennukseksi. "Karhun lailla astelee hän lavalle / (vaikka sisällään on vain nalle) […] kumarrus valtavat suosionosoitukset aiheuttaa / kunnon vitamiinit takaa suosion."
Mihinkään lopullisesti kauniiseen tai ikuiseen rauhaan ei runoilija pyri eikä pääse, vaikka hänen kielikuvansa ovat joskus tarkkaan harkitun oloisia. Itsemurhaajan huoneessa kaikki, myös pois menneen ystävät, mahtuvat kaikki yhteen tyhjään kirjekuoreen ("joka oli nojallaan juomalasia vasten").
Wisława Szymborska: Sata Szymborskaa. Suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine. 2. painos. Like 2005, 185 s.
Kirjoitus julkaistiin ensi kerran tällä palstalla 15.3.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti