Koskettava tuskan kuvaus

Tuhansista runoja kirjoittavista suomalaisista osa on julkaissut tekstejään niin sanottua kaupallista tietä, mutta melkoinen osa omakustanteina. Se on helppo väylä saada runot nopeasti ainakin kirjoittajan lähipiirin nähtäville. Joskus käy niin, että kiinnostusta soisi lyötyvän vielä aikojenkin takaa.

Kirjahyllyni omakustannuskokoelmista ehdottomasti koskettavin on Jorma "Jonte" Oksasen ilmeisesti vuonna 1981 tai 1982 painattama Tunteiden tuskaa. Sen runot ovat lyhyen esittelytekstin mukaan syntyneet lähes 15 vuoden aikana elämänvaiheissa, joissa valvetta ja unta on vainonnut runoissa välillä suorastaan kiljuva tuska.

Jotkut runoilijat ovat ajautuneet alkoholisteiksi, mutta harvat alkoholistit ovat ryhtyneet runoilijoiksi, eivät ainakaan niin riipaisevalla tavalla kuin Oksanen. Hänen elämänsä on  pusertunut pääasiassa mitallisiksi runoiksi, joissa voi olla myötä vaikealla tiellä lapsuuden hetkistä myöhempään itsetunnon vaikeaan puntarointiin.

Tiedän, että vertailuni on outo eikä saane sympatiaa kirjallisuuden asiantuntijoilta, mutta on pakko kysyä: eikä ole rehellisempää puhua avoimesti ongelmastaan kuin kaivaa se korulauseiden ja symbolien maaperään, kuten niin sanotussa taiderunoudessa on tapana? Eikö alkoholismista puheen ollen olekin yhteisön kannalta parantavaa puhua asioista oikeilla nimillä, niin kuin Oksanen tekee?

Kevään aiheuttama kaipaus on Oksaselle nälkäistä, ahmivaa elämistä, mutta siinä on mukana syksyn pelko. Samaan sävyyn hän kuvaa elämänsä iloisia hetkiä pelastavina keijuina, joiden takaa kuitenkin häämöttää uusi sortuminen pimeyden maailmaan.

Jonte Oksanen ei säästä siis itseään laittaessaan tuntojaan ja kokemuksiaan paperille. Ei tarvitse kuin hieman miettiä vertailukohtia niin ällistyy. Pitääkö ihmisen joutua tuhon partaalle, jotta hän voisi olla rehellinen itselleen ja lukijoilleen? Vastako suuri ahdistus avaa portit sen tunnustamiseen, että ei ole täydellinen ja että ehkä pystyy sen ominaisuuden jopa itsessään hyväksymään?

Vaikeuksien tuskaisesta kuvaamisesta huolimatta Jonte Oksasen teksteistä löytää pelastaviakin tuntoja. Sekä unessa että joskus valveilla hän rakentaa itseään elämän hyvien muistojen ja hetkien varaan. 

Lähes koko kirja, 64 sivua ja viitisenkymmentä runoa, on yhtä laajaa monologia, ihmisen puhetta muiden edessä. Teksti onkin helppo kuvitella vaikkapa teatteriesityksen pohjaksi, ja teatteriin Oksanen onkin myös kirjoittanut: tiedossani on 1980-luvulta kuusi hänen kirjoittamaansa näytelmää, joista kolme on kansallisessa käsikirjoitusvälityksessä (www.naytelmat.fi).

Jorma "Jonte" Oksanen: Tunteiden tuskaa. Ilman painovuotta ja -paikkaa [Pori].

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran tällä palstalla 5.3.2014.