Sanoilla parantaja, mielen lääkäri

Kirjailija Anton Pavlovitš Tšehovista (1860–1904) ei koskaan olisi tullut niin oivaa ihmismielen tuntijaa ja parantajaa, jos hän ei olisi saanut lääkärin koulutusta ja jos hän ei olisi myös toiminut tässä ammatissa.

Lankeamatta yhden ammatin ylistämiseen on sanottava, että näkökulmat elämään ja maailmaan syntyvät paitsi lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista myös saadusta opillisesta sivistyksestä ja työelämästä. Tšehov tarjoaa tietämystään  lautasella: otapa ja syö, hyvä lukija, tällainen sinä olet!

Kirjailija kehottaa meitä oppimaan ja tutustumaan omaan itseen, ajattelemaan itse. Toista ihmistä on vaikea, joskus ihan mahdotonta saada vakuuttuneeksi jostakin asiasta, mutta tähänkin Tšehovilla on lääke: tämän toisenkin ihmisen on lähdettävä ottamaan asioista selvää. "Vakaumukseen te voitte päästä vain henkilökohtaisen kokemuksen ja kärsimyksen tietä!" (Tulet).

Tšehovin kertomuksissa ja muussa kirjallisessa tuotannossa vilisee paljon erilaisia ihmisiä ja heillä on paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia. Ihmiset ovat siis erilaisia. Julkaistu muistikirjakin todistaa, että kirjailija ymmärsi meidän näkevän yhdet ja samat asiat usein eri tavoin. Yksi haluaa opettaa yhtä, toinen taas vääntää luonnoväärän luokkipuun – peräti suoraksi.

Joskus kirjailija suorastaan alleviivaa tätä asioiden erilaista kokemista (esimerkiksi Yö hautausmaalla). Joskus ajatukset kuitenkin liikkuvat samalla nopeudella kuin arkkimandriitta ajaa polkupyörällä; tärkeintä on hitaanakin halu ja kyky kokea ja ymmärtää, pyrkiä päämäärään.

Tšehov tutkii paitsi erilaisia luonteita myös muun muassa avioliittoja, virkamiesmoraalia, kuolemanrangaistusta (Vedonlyönti) ja laajempiakin yhteiskunnallisia asioita, kuten köyhyyttä ja rikkautta. Erilaiset lähtökohdat aiheuttavat ongelmia niin perheissä kuin muissakin ihmissuhteissa. Asioita voidaan ryhtyä ratkomaan muistelemalla menneitä, tutkimalla omaa itseä, sanalla sanoen olemalla antamatta henkisesti periksi. Keskustelusta voi tulla Shakespearen haudankaivajien juttelujen kaltainen sekoitus lavertelua ja filosofointia, mutta se ei haittaa. Me voimme yrittää tehdä sen sivistyneemmin.

Lääkärinä Tšehov huomauttaa, että kieltojen maailmassa ihminen koteloituu ja umpioituu. Päämäärät katoavat, ollaan loukussa. Pitää ajatella itse: "[…] siksihän me olemme ihmisiä, että voittaisimme itsessämme asuvan eläimen" (Tuntemattoman tarina). Onnellisuus voi olla joskus itsepetosta, sillä se voi perustua onnettomien hiljaisuuteen ja alistamiseen (Karviaismarjoja). Ääritapauksessa lähimmäisen henkinenkin kiduttaminen johtaa tuhoon (Nukuttaa).

Kritiikkiä lääkäri suuntaa myös teollisuuden työoloihin. "Ainoastaan pari kolme niin kutsuttua isäntää hyötyy asiasta [mm. puutteellisista oloista tehtaalla], vaikkeivät itse teekään työtä, sen kun vain halveksivat huonoa karttuunia [työläisten aikaansaamaa puuvillakangasta]" (Potilastapaus). Virkamieskiipijöitä ruoditaan herkullisesti esimerkiksi novellissa Tuntemattoman tarina, jossa samalla on kaunein tapaamani kuvaus petoksen paljastamisesta – kertomuksen lopussa Tšehov tuo esiin kaiken optimisminsa, ihmisrakkautensa.

Eräät lääkärin työtä kuvaavat kertomukset ovat nekin joko suoraa tai peitellympää epäkohtien arvostelua (Nolo tapaus, Potilastapaus). Joskus kertomusten henkilöt äityvät pitkiin tai ainakin painaviin mietteisiin, kuten vaikkapa insinööri Ananjev (Tulet).

Esittelyä Anton Pavlovitšista ei voi päättää mainitsematta hänen kaupunki- ja maalaiskuvauksestaan. Hän ei aseta maaseutua ja kaupunkia vastakohdiksi mutta antaa ymmärtää, että kaupungissa paha sikiää helpommin ja että luonnossa ihminen löytää rauhaa  ja tilaa ajatuksilleen. Vaikka taustalla suhisevat joki ja heinäsirkat sekä niin usein  ruisrääkät ja lehtokurpat, mikään ei estä kokemasta itseään vapaaksi.

Kirjoittajana Tšehov oli monipuolinen. Hän etsi uutta niin kauan kuin omalta sairaudeltaan kykeni. Sairauksista ja kuolemasta kirjoittaessaan hän tiesi, että tunnetta jota nämä onnettomuudet ihmisessä aiheuttavat ei voi lievittää vain pillereillä ja liuoksilla vaan myös, ja usein ennen kaikkea, "oikeilla sanoilla ja jalomielisillä teoilla".

Tšehov pohti myös sitä, mitä tulee meidän jälkeemme. Hänen teksteistään voi löytää uskoa siihen, että seuraavilla sukupolvilla on ainakin meidän kokemuksemme tukenaan.

Heinäkuun 15. päivänä 2014 tuli kuluneeksi 110 vuotta siitä, kun Anton Pavlovitš kuoli Saksassa Badenweilerissä, missä hän oli hoidattamassa pitkälle kehittynyttä tuberkuloosia.

Artikkelin pohjana on käytetty 111 suomennettua kertomusta ja novellia. Niiden pituus vaihtelee 3-4 sivun "pilajutuista" lähes romaanin mittaiseen Kaksintaisteluun. Ne sisältyvät alla mainittuihin teoksiin; lisäksi mukana on julkaistu suomennos kirjailijan muistikirjasta. Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 11.1.2014.

Anton Tšehov, Mestarinovelleja. Ensimmäinen nide, Suom. Ulla-Liisa Heino ja Marja Koskinen. Otava 1975, 459 s.

Anton Tšehov, Mestarinovelleja. Toinen nide, Suom. Ulla-Liisa Heino ja Marja Koskinen. Otava 1975, 445 s.

Anton Tšehov, Hevosenkaltainen sukunimi ja muista novelleja. Suom. Juhani Konkka. Neljäs painos. WSOY 1985, 442 s.

Anton Tšehov, Vaimoni ja muita novelleja. Suom. Martti Anhava, Ulla-Liisa Heino ja Marja Koskinen. Otava 1978, 296 s.
Anton Tšehov, Suudelma ja muita novelleja. Suom. Juhani Konkka. Neljäs painos. WSOY 1986, 427 s.

Anton Tšehov, Hepsakka ja muita kertomuksia. Suom. Reino Silvanto, Erkki Valkeila ja P. Alarik Pesonen. Toinen painos. Arvi A. Karisto Oy 1980, 107 s.

Anton Tšehov, Tarpeettomia ihmisiä. Suom. Juhani Konkka. Toinen painos. Kirjayhtymä 1983, 228 s.

Anton Tšehov, Kirsikkapuisto ja kuusi novellia. Suom. Eino Kalima (Kirsikkapuisto) ja Juhani Konkka. Neljäs painos. WSOY 1979, 157 s.

Nykyajan venäläisten kirjailijain kertomuksia II. Eri kirjailijain kertoelmia. Emil Vainio, Helsinki 1908, 173 s. (Sisältää neljä Anton Tšehovin kertomusta.)
Anton Tšehov, Muistikirjasta. Valikoinut ja suomentanut Martti Anhava. Otava 1979, 158 s.