Vaikka Juri Orlovin (s. 1924) muistelmat on kirjoitettu vasta kun mies oli lähes 70-vuotias, näillä riveillä on lapsuuden kuvauksista lähtien päiväkirjamaista tuoreutta.
Toki tekijä on tekstiään viimeistellyt ja toimittanut, mutta hän on noudattanut ystävänsä Iosif Brodskin ohjetta: muistelmia ei kannata rasittaa liioilla lähdeviittauksilla, vaan on heittäydyttävä elettyihin asioihin sisään, puhuttava suoraa puhetta.
Kaikki alkoi lapsuudesta, jolloin Orlov väittää jo tajunneensa elämän epäoikeudenmukaisuuksia. Pakkokollektivisointi tyhjensi monia Venäjän kyliä niin, että jäljelle jäi vain mummoja ja rapistuvia taloja. Tuottava kylä saattoi muuttua yhdessä vuodessa köyhääkin köyhemmäksi.
Maaseutu, jossa Juri Orlov asui lapsuutensa, oli muutenkin eräänlainen neuvostoyhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuksien mittari. Kun maalaisille kieltäydyttiin antamasta henkilöllisyystodistuksia, heistä tuli, Orlov sanoo suoraan, orjia.
Vuoden 1934 jälkeen alkoivat joukkovangitsemiset. Nyt vangittiin myös heitä, jotka olivat vastanneet jonkinlaisesta järjestyksestä: puolue- ja neuvostotyöntekijöitä. Alkoi vihollisten (vakoilijoiden jne.) etsintä, joka kehittyi paniikki-ilmiöksi asti. Pitihän vihollisia löytää, kun heitä puolueen mukaan maassa kerran oli.
Syksyllä 1939 iloittiin, kun Neuvostoliitto "vapautti" yhdessä Saksan kanssa Puolan. Joitakin kuitenkin häiritsi ystävyys natsien kanssa. Sekin jätti mieliin itukelpoisia epäilyjä stalinismin järkevyydestä.
Sota Suomea vastaan on sekin Orlovin muistoissa outo tapahtuma. Puhuttiin Suomen uudesta hallituksesta, mutta samaan aikaan kiersi erikoisia huhuja. Huhuttiin suomalaisista lapsista ja vanhuksista, jotka kiipeilivät rintamalla kuusiin tarkkuuskivääreineen – pitihän tappioita jotenkin selittää.
Sodan tapahtumat, myös myöhemmin paljastuneet Neuvostoliiton tekemät sotarikokset kuten tuhansien puolalaisvankien ampuminen Katynissä vuonna 1941, kypsyttivät itse sodassa mukana olleen epäilyksiä.
Kyse ei ollut siitä eikö olisi tiedetty. Orlov muistuttaa, että vuosina 1945 ja 1946 ainakin upseeripiireissä puhuttiin hyvin vapaasti ongelmista. Sen jälkeen vain tuli hiljaisempaa. Kurinpalautus.
Juri Fjodorovitš Orlov opiskeli fysiikkaa Moskovan yliopistossa 1947–1951. Hän aloitti tieteellisen työn tiedeakatemian laboratoriossa. Vuonna 1956, XX puoluekokouksen jälkeen, hän sanoi puolueosastonsa kokouksessa Stalinia ja Berijaa tappajiksi ja kehotti toimiin demokraattisen sosialismin puolesta.
Orlov erotettiin puolueesta sosialidemokraattina, mutta hän jatkoi työuraa mm. Armeniassa. Toiminta kansalaisoikeuksien puolustajana vei hänet neuvostovankilaan vuosiksi 1977–1984 ja karkotukseen Jakutiaan pariksi seuraavaksi vuodeksi. Vuoden 1986 lopulla häneltä riistettiin kansalaisuus ja hänet vaihdettiin USA:ssa pidätettyyn neuvostovakoilijaan. Siitä alkaen hän työskenteli professorina Cornellin yliopistossa New Yorkin osavaltiossa.
Mutta entä toisinajattelu? Orlovin muistojen kuvauksesta tulisi toisen kirjan verran lisää, pysytään olennaisessa.
Oli tärkeää, että jotkut vaikutusvaltaiset henkilöt, kuten akateemikot, olivat kansalaisoikeusasioissa aktiivisia ja muille tukena ja esikuvina. Oli tärkeää, että löytyi rohkeita ja aloitekykyisiä "tavallisia" ihmisiä, jotka hoitivat kärsivällisesti esimerkiksi maanalaista, kädestä käteen toiminutta julkaisutoimintaa (esimerkiksi Hronika tekuštših sobytii).
Mutta koko yhteiskunnan kannalta oli tärkeää, että 1970-luvulla alkoi liennytyksen osana ns. ETY-prosessi ja muu uudenlainen kansainvälinen vuorovaikutus. Se antoi neuvostokansalaisille selkänojaa puhua ilmaisuvapaudesta ja muista oikeuksista. ETY-prosessin merkitys Neuvostoliiton kehityksessä on varsin pöyhimätön kenttä: siinä työtä tuleville tutkijoille.
Muun ohessa, jos kirjoja vielä käännetään venäjästä, Orlovin muistelmat tulisi ehdottomaksi saada suomeksi!
Юрий Орлов: Опасные мысли [Vaarallisia ajatuksia]. Мемуары из русской жизни. Захаров, Москва 2008, 368 стр.
Juri Orlov täyttää 90 vuotta 13. elokuuta 2014. Tämä teksti on julkaistu ensimmäisen kerran tällä palstalla 21.1.2014.
Juri Orlov venäjänkielisessä Wikipediassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti