Vuonna 2011 Finlandia-palkittu Rosa Liksomin Hytti nro 6 kestää toisen lukemisen. Oikeastaan vasta matkan päästä kirjasta alkavat erottua niin vahvuudet kuin heikkoudet. Pitkässä juoksussa teos ei pysy Finlandia-palkittujen eturivissä syistä, joihin myöhemmin palaan.
Hytti nro 6:ssa on vauhtia ja jännitystä. Tuhannet ja taas tuhannet kilometrit junamatkalla Moskovasta itään etenevät nopeasti. Mutta erilaiset pysähdykset sekä matkustajaa, suomalaista nuorta naista, junassa kohtaava uhka herättävät epäilyn, tullaanko koskaan perille.
Liksom on taitavasti punonut yhteen junassa jatkuvan konfliktin (jota pitää yllä sikamaisesti käyttäytyvä venäläinen mies) sekä matkan aikana tehtävät havainnot ja muut tapahtumat. Intohimolla kuvatun ahdistavan tilanteen jatkuminen on yksi syy, miksi lukija haluaa hänkin päästä pian perille.
Matka on siis painajainen, mutta loppua kohti kehittyy kuitenkin ratkaisu. Sitä odotellessa törmätään mitä erikoisimpiin tilanteisiin. Niitä on kirjaa arvioitaessa sanottu myös "osumatarkoiksi neuvostoarjen kuvauksiksi".
Osumatarkkaa Rosa Liksomin kerronta ja kieli on omalla persoonallisella tavallaan. Vertaaminen Anton Tšehovin kertomukseen Sairashuone nro 6 ei toimi, vaikka venäläisen kirjallisuuden professorikin on näin sanonut. Tämä ei nimittäin ole umpikujaan päättyvä painajainen, vaan jännityskertomuksen ympärille punottu omanlaisensa matkakirja.
Osumatarkkuuden osalta kannattaa muistaa myös, mitä todetaan sivulla 17: "Kukaan venäläinen mies ei ollut puhunut hänelle [kirjan suomalaistytölle] tähän tyyliin." Siis ei näin näin röyhkeästi, halveksivasti, aggressiivisesti.
Luultavasti moni on lukenut kirjaa niin kuin kustantaja kirjan liepeissä opastaa: neuvostoyhteiskunnan kuvauksena. Liksom kuvaa asioita näennäisen pikkutarkasti, mutta sittenkin ulkokohtaisesti. Hän tarkkailee enemmänkin kiitävän junan ikkunasta ja korvaa sana-akrobatialla sen, missä olisi hieman voinut selittää, etsiä syitä ja taustoja.
Juuri tämän vuoksi vertailu Tšehoviin ontuu. Tällaista mässäilyä rammoilla, repsotuksella, halkeilulla, likaisuudella, rumuudella, rappeutuneisuudella jne. ei löydä hyvästä kirjallisuudesta. Liksom toimii stahanovilaisittain ja ahtaa joskus yhteenkin virkkeeseen niin monta negatiivista määrettä, että lukija hengästyy.
Vain muutama esimerkki: yksisiipinen varis, sipuliviinalta haiskahtava turvonnut nainen, rampa hevonen, höyhenensä tahrinut pieni haikara (jonka toinen siipi retkottaa), yksijalkainen lapintiainen, väsynyt ja likainen maa… Tarina alkaa puolessa välissään menettää uskottavuuttaan sen vuoksi, että kirjoittaja ei malta hillitä sanahimoaan.
Matkalukemiseksi Moskovasta Ulan Batoriin Hytti nro 6 käy. Neuvostoliitossa matkustaneet voivat miettiä, miten eri tavoin yksinkertaiset arkipäivän asiat saattoi nähdä. Jos jätetään jälkiviisaus syrjään, kirjaa on syytä arvioida sanataiteena, ei olojen kuvauksena.
Rosa Liksom: Hytti nro 6. WSOY 2011, 188 s.
Julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 25.1.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti