torstai 24. maaliskuuta 2016

Arjen asioita

Tiskaamisesta, siivouksesta ja hammastikuista voi kirjoittaa kirjan – ja on monia kirjoitettukin. Arki on läsnä ajatuksissamme, mutta niin se on tekstin lähtökohta myös monella kirjoittajalla.

Ei siis ihme, että elämän yksinkertaisista tapahtumista ja esineistä löytyy niin ainesta tietokirjallisuuteen kuin lähtökohtia ja yksityiskohtia elämän ihmeellisyyksien kaunokirjalliseen kuvaukseen. Monilla kirjoittajakursseilla tästä lähdetäänkin: ympäristön tapahtumien ja esineiden kuvaamisesta voi kasvaa kertomus, missä myös ihmisen ajatukset ja jopa elämän koko historia tulevat luodatuiksi. Universumikin koostuu pienistä tavaroista ja teoista.

Maaliskuun kokoelmaani olen valinnut joitakin tällaisia ihan arkipäiväisiä tarinoita ja kuvauksia. Ei ole mitenkään mahdotonta, että juuri arjen havainnoista voi kehittyä muutakin. Arjen vastukset haastavat ylittämään ne, ilot taas voivat häikäistä niin että ymmärrämme niiden merkityksen vasta joskus myöhemmin.


Kevään odotuksessa toivotan mukavia lukuhetkiä siis myös ihan arkisten pikkuasioiden parissa. Voi tapahtua sellainenkin ihme, että arjesta pääsee irti löytämällä siihen uusia näkökulmia jonkun toisen silmin...

PS. Sokerina pohjalla tai oikeastaan kermavaahtona pinnalla on uutta ja vanhaa: arvio neljän toimittajan muistelmista sekä juttuni työttömyyttä käsittelevästä kirjasta 35 vuoden takaa. Jos nämä tai muut aiheet herättävät ajatuksia, kommentoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti