Jo 1970-luvulta alkaen kulttuurisuhteita rakentanutta Anna Žīgurea voi sanoa lähettilääksi monella eri tavalla. Hän on kääntänyt suomalaista kirjallisuutta, tutustuttanut latvialaisia muun muassa F. E. Sillanpäähän, Veikko Haakanaan ja Maiju Lassilaan. Hän on ollut latvialais-suomalaisessa kanssakäymisessä monessa muussakin mukana – jopa suurlähettiläänä.
Kuten Žīgure omaelämäkerrallisessa teoksessaan Kuitenkin niin lähellä kertoo, kaikki alkoi suomalais-ugrilaisten kielten opiskelusta Tarton yliopistossa sekä siitä, että Riian kaupungin valtuuskunta otti vastavalmistuneen kääntäjän tulkiksi ystävyyskaupunkiin Poriin vuonna 1973. Sitä on seurannut monia matkoja, mutta niin on kulkenut Latviakin: alle 20 vuodessa maa itsenäistyi uudelleen, ja nyt tätä aikaa on eletty jo yli 20 vuotta.
Kahdessa teoksessaan Anna Žīgure valottaa niin kotimaansa historiaa, latvialaisten vaiheita kuin kulttuurielämän ilmiöitä sekä myös suhteita suomalaisiin. Vuonna 2000 ilmestyi Latvian maa ja taivas. Vaikka luonnon ja elämän ympäristön kuvaamisella on tärkeä sijansa teoksessa, sen nimeen sopisi myös "kansa". Tekijä esittelee myös 1900-luvun historian tapahtumia taustalla pitäen joitakin tuttaviaan. Ylipäätään kirja antaa mahdollisuuden kurkistaa latvialaisten "kyökin puolelle". Maantiedekin avautuu, siitäkään meillä ei ole tarkkaa käsitystä.
Kuitenkin niin lähellä on henkilökohtaisempi, muistelmateos. Mutta se ei ole vain sitä: Žīgure osaa yhdistää oman ja muiden elämäntarinat, itse kokemansa ja muilta kuullun. Hänen taitonsa yhdistää lähimenneisyys siihen mitä on (kirjoittamishetkellä) tässä ja nyt on kadehdittava. Teokselle antaa dramatiikkaa päiväkirja, jota Žīgure piti vuoden 1990 lopulla ja vuonna 1991, itsenäistymisen dramaattisina kuukausina.
Henkilökohtaisen kokemuksen yhdistyminen kokonaisuuksiin avaa lukijan silmiä ymmärtämään sitäkin, millaiset painolastit toisaalla ja henkiset piilevät voimavarat toisaalla ovat vaikuttaneet latvialaisten viime vuosikymmeninä tekemiin ratkaisuihin.
Historiasta on tärkeää muistaa sekin, mistä ei neuvostoaikana puhuttu. Tämänkin vuoksi Anna Žīguren kertomalla sekä oman sukunsa ja perheensä että ylipäätään latvialaisten kokemuksista on pysyvä merkitys. Useimmille meistä suomalaisista tämä on paitsi uutta myös sellaista, jonka vaikutusta ihmisiin ei voi ymmärtää, jos ei asioita näytetä myös henkilökohtaisella tasolla. Sen Žīgure osaa tehdä peittelemättä, mutta silti sopivalla hetkellä hyväntahtoinenkin hymy poskillaan; hän tietää mitä kannattaa sanoa ja miten.
Anna Žīguren kirjoihin kannattaa palata yhä uudelleen. Tähän sopii henkilökohtainen mietelmä aiheesta, jota kirjoittaja ei muistele, mutta joka tuli teoksen Kuitenkin niin lähellä uudelleenlukemisen jälkeen mieleen. Kyse on siitä, millaista hämmennystä Latvian uudelleenitsenäistyminen aiheutti Suomessa. Näin tapahtui ainakin Porissa, missä suhteita ystävyyskaupungin asukkaisiin oli 25 vuoden ajan pidetty yllä muun muassa Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kautta. Kun Neuvostoliittoa ei enää ollut ja kun moni muukin asia näytti menevän uusiksi (särkyvän, monet ajattelivat), ei oikein tiedetty mitä tehdä. Latvia-yhteistyö joutui muutokseen, jonka analysointi voisi olla paikallaan jossakin toisessa yhteydessä.
Porissa Anna Žīgure ("Tsikure", kuten on tapana sanoa) on tuttu siis 1970-luvulta alkaen. Suomalaisten laajempaan tietoisuuten hän tuli Baltian maiden itsenäistyessä. Kutsuessaan hänet kunniajäsenekseen Suomen Kirjailijaliitto aivan oikein korosti pitkiä ja vahvoja siteitä suomalaiseen kulttuuriin ja kirjallisuuteen. "Täydellisellä suomen kielen taidollaan, avoimuudellaan ja valoisuudellaan Anna Žīgure on solminut merkittäviä ystävyys- ja yhteistyösiteitä kulttuurielämän edustajiin ja laajentanut suomalaisten näkökulmaa Latvian ja muidenkin Baltian maiden todellisuuteen." Tähän pitää lisätä, että kulttuurilähettilään työn lisäksi yli kuusi vuotta kestänyt diplomaatin ura Helsingissä merkitsi paljon Suomen ja Latvian suhteille.
Anna Žīgurelta on julkaistu Latviassa, Virossa ja Suomessa elämäkerta- ja historiateoksia. Lukijat odottavat uusia.
Anna Žīgure: Kuitenkin niin lähellä. Suom. Hilkka Koskela. Otava 1997, 255 s.
Anna Žīgure: Latvian maa ja taivas. Suom. Hilkka Koskela. Otava 2000, 224, karttaliite.
Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 16.3.2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti