Uhrit: vangittu ja vangitsija

Yhteiskuntajärjestelmästä ja vuosisadasta riippumatta vastavirtaan uimisessa ja muun yhteisön ulkopuolelle joutumisessa on aika tavalla samanlaiset kuviot.

Ennen muuta tämä johtuu siitä, että jokaisessa yhteisössä on julki sanotut ja sanattomat säännöt siitä, miten pitää toimia ja käyttäytyä. Näitä sääntöjä jokainen meistä tulkitsee ja toteuttaa omalla tavallaan. Voimme rikkoa pilkkusääntöjä, mutta lain rikkominen tekee meistä häirikön, jonka niskaan tartutaan.

Tällaisin ajatuksin voi pohtia latvialaisen Alberts Belsin (s. 1938; oikea nimi Jānis Cīrulis) nelisenkymmentä vuotta sitten ilmestyneen romaanin Häkin päähenkilöiden vaiheita. Työssään ahkera, mutta sosiaalisesti hieman saamaton (Berzs) joutuu rikoksen uhrina työnnetyksi sivuun kaikesta, ihan fyysisesti kaikista ihmisistä. Omassa muiden kannalta rikollisessa työssään toinen on taas hyvinkin ahkera, jopa kunnianhimoinen ja määrätietoinen (Dindans).

Mitä rikollinen todella haluaa jää hämäräksi. Traagista on, että uhrille kaiken tarkoituksen etsintä alkaa vasta silloin, kun elämä on vaakalaudalla.

Aikalaiset lukivat Häkkiä myös toisella tavalla. Romaanin voi ymmärtää symbolisena kuvauksena neuvostoyhteiskunnasta ja kahdesta tavasta paeta sen omituisuuksia. Toisaalta voi ryhtyä pettämään systeemiä rikollisin keinoin (mutta samalla julkisesti naamioituen sen puolustajaksi), toisaalta voi eristäytyä kaikesta omaan todellisuuteen (kuten tässä käy ilman omaa tahtoa rikoksen uhrille Berzsille).

Nyt neljä vuosikymmentä kirjan ilmestymisen jälkeen neuvostojärjestelmä ei tule oikeastaan edes mieleen. Belsin luonnekuvaukset, arjen todellisuuden piirtäminen on sen verran irrallaan ajasta ja paikasta, että tapahtumat voi kuvitella nykyaikaankin.

Häkki on muun ohella rikosromaani. Varsinkin alkupuolen asetelmat tuovat mieleen kafkamaisen tunnelman ja juonen rakennuksen. Ihmiset ovat omasta mielestään ihanneihmisiä (niin kuin me kaikki olemme), mutta ympäröivä maailma ei tätä ymmärrä. Struga, miliisi, esitellään esimerkillisenä järjestyksenvalvojana. Hän jää oikeastaan sivuun, kun rikollinen ja uhri valtaavat pelipöydän.

Bels mainitsee, että rikollisuuden syyt eivät ole yksinkertaisia, vaan ulottuvat syvälle "alkujuuriin". Vikaan mennyttä ei voi korjata hetkessä (eikä väkivalloin, minkä miliisi jättää ajattelematta). Syitä rikollisuuteen on monia eivätkä ne ole helppoja analysoida. Teos ei anna kovin syvällisiä vastauksia.

Mutta kiusattu Berzs esittää vaikeimpina hetkinään varteenotettavan ajatuksen: kaikki onnettomuudet johtuvat vertailusta. Tähänhän kiinnitti huomiota jo Mooses lakitauluissaan pyytäessään ihmisiä olemaan himoitsematta toisen omaa, myös toisen henkeä.

Kuvaus Berzsin kärsimyksen hetkistä on kiusallista luettavaa, mutta sellaiseksi se on tarkoitettukin: kuvitelepa itsesi vangituksi viikkokausiksi ilman toivoa vapautumisesta...

Alberts Bels: Häkki. Alkuteos: Būris (1972). Virosta suomentanut Martti Rauhala. Karisto 1976, 160 s.

Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 2.3.2015.