Mutta entä kun aikuinen ihminen toimii tavalla, jota ei jostakin syystä, näkövinkkelistä tai toisesta, pidetä aikuismaisena? Tai entä kun aikuinen, joka itse mielestään toteuttaa vain omaa kutsumustaan, uhmaa käytöksellään hyvinä pidettyjä tapoja tai jopa yleistä järjestystä?
Kaikkea tuota veijarointia ei voi pitää sairaana tai rikollisena toimintana, vaikka kaikkina aikoina onkin löytynyt erilaisuuden tuomitsevia kanssaihmisiä. Mutta on myös ymmärrystä, jollaiseksi parhaasta päästä on laskettava Tapio Niemen kertomus noin tusinasta Raumalla vaikuttaneesta kylähullusta – tai kyläoriginaalista, niin kuin olisi kohteliaampaa sanoa.
Hulluudestahan ei erilaisuudessa ole sinänsä kysymys. Jos ihminen sairastuu mieleltään, hän kärsii kuin kuin kaikki sairaat kärsivät. Mutta eri tavalla elävä voi kokea toteuttavansa itseään omimmillaan juuri näin. Eri lailla eläminen todistaa myös usein mielikuvituksen, sisun ja ulkopuolisen paineen kestämisen voimasta. Jos naapuri julistaa tällaisen ihmisen sairaaksi, vikaa voi olla myös naapurin päässä.
Niemi on käynyt kunnon kansatieteilijän tavoin läpi niin kaukaisempaa historiaa kuin viime vuosikymmenien elämää. Kyläoriginellien kuvaus kattaa noin 150 viime vuotta, ja onhan noita persoonia ja heihin liittyviä tarinoita nähty ja kuultu. Esimerkiksi Suutar-Jokko, Fonnu ja mettvaht Leikari (jonka työn tuloksena on Raumalla edelleen tietty puistonkulma, puurykelmä).
Nykypolville tutumpia ovat muun muassa pihasoittajana tunnettu Aarne Elo, Nappi-Inkeriksi kutsuttu Mirjam Willman sekä viulistina työtä tehnyt Onni Karstén.
Periraumalaiseen tapaan Tapio Niemi on sirotellut asiatekstin täydennykseksi raumankielisiä lyhyitä kertomuksia. Ja kaikella tällä on ollut sellainen suosio, että kirjasta on otettiin varsin vauhdikkaasti jo toinen lisäpainos.
Tapio Niemi: Raumalaisveijarit muistoissamme. Westpoint 2012, 125 s.
Julkaistu ensimmäisen kerran Satakunnan Työssä 10.1.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti