Asiapitoinen kolumnikooste (J. Tontti)

Tällä miehellä on mielipiteitä. Hän on esittänyt niitä näistä asioista ennenkin, ja kertoo jalostaneensa niitä tätä teosta varten – ja osaksi saamansa palautteen pohjalta.

Jarkko Tontin tekstissä puhutellaankin lukijaa suoraan. Kirjoittaja ei piilottele puskissa eikä vetäydy lakitekstien tai muidenkaan viikunanlehtien taa. Kirjoittaja ottaa kantaa pyytelemättä anteeksi sen paremmin luterilaiselta kirkolta kuin ammattiyhdistyspampuiltakaan. Vihreissä vaikuttava pamfletisti ei silti ole mikään pelkkä mielipideautomaatti, vaan kirjassa on myös perusteluja ja tietoa.

Myös Suomen asevelvollisuusarmeija saa maistaa paukkupatruunoista. Tontti etsii ylipäätään seikkoja, joita muuttamalla Suomesta tulisi inhimillisempi paikka asua eikä turhia menoreikiä vuodesta toiseen täyttävä veronmaksu- ja perinnehoenta-automaatti.

Työväenliikkeestä ja ammattiyhdistysliikkeestä Tontilla on perin negatiivinen tai ainakin torjuva käsitys. Osaksi harhakäsitys. Näin sen vuoksi, että monet hänen esittämänsä mielipiteet ovat olleet tuttuja suomalaisen työväenliikkeen piirissä jopa jo yli sadan vuoden ajan. Voihan silti irvistellä ja arvostella, kun ei kaikkia tavoitteita olla saatu läpi: esimerkiksi ev. lut. kirkon jatkuva roikkuminen valtiovallan takinliepeessä on tietenkin hävettävä asia. Mutta minkäs teet: se on suomalaisten maun mukainen asia.

Joissakin asioissa Tontti on asiantuntija, joissakin pinnan raaputtaja. Euroopan ja kansainvälisen yhteistyön merkityksiä hän käsittelee ansiokkaasti. Hän ei kannata minkäänlaisia linkolalaisia romahdus- tai räjähdysoppeja. Kansallisuuden ja kansallisvaltiot hän ymmärtää tavalla, joka hyvin sopii minkä tahansa asiallisen keskustelun pohjaksi.

Mutta Venäjästä puhuessaan kirjoittaja on kuin sukeltaja, joka nostettuaan meren pohjasta pintaan muutaman kiven sanoo kavereilleen, että tällainen on merenpohja. Meillä on jo liikaa erilaisia muka-tuntijoita, joten siihen jonoon ei kannata liittyä.

Teos on myös hyvä esimerkki siitä, miten ristiriidat täydentävät ihmistä. Kirkon ja uskonnon hylkäävä osaa kuitenkin innostua kreikkalaisesta uskonnollisesta runoilijasta. Väinö Linnan sijaan hän kaipaa sellaisia sielun kosketuksia, joita voivat antaa Paavo Haavikko, Eeva-Liisa Manner, Arto Melleri ja Konstantínos Kaváfis. Mutta juuri senkin vuoksi tämä kirja kannattaa lukea.

Jarkko Tontti: Koti, uskonto ja isänmaa. Helsinki-kirjat 2011. 192 s.

Julkaistu ensi kerran Satakunnan Työssä 12.1.2012.