Pienkustantajalla on hyvä tuntuma näihin asioihin. Siltä pohjalta Terra Cognitan Kimmo Pietiläinen sanoo asiat halki uudessa pamfletissaan. Mutta hänellä on myös ns. Suuri Sanoma: meidän on määrätietoisemmin tuotettava suomeksi "modernia maailmankulttuuria". Pietiläinen muistuttaa, että Aleksis Kivi ei syntynyt kirjailijana tyhjästä eikä kulttuurimme kehity, jos emme sitä tietoisesti kehitä myös kirjallisuuden avulla.
Kirjoittaja rajaa pääsanomansa koskemaan mieleistään tiede- ja tietokirjallisuutta. Oikea luonnontiede ja uusia ajatuksia herättävä teksti on hänen mukaansa surkeasti syrjityssä asemassa. Alan alennuksen hetkiä on, kun Tieto-Finlandia annetaan sotakirjalle, vaikka ajankohtaisia vaihtoehtoja olisi vaikka kuinka paljon.
Pietiläisellä on sekä kokemuksia että mielipiteitä, ja jälkimmäiset perustuvat useimmiten edellisiin. Tulilinjalla ovat niin luutuneet kustantajat kuin uutta karttavat palkkio- ja palkintojärjestelmät. Kustantajat luottavat liiaksi siihen, mikä meni kaupaksi edellisenä vuonna, ja palkintoraadit karttavat valtavirran ulkopuolella kulkevaa.
Jos kyse olisi vain kritiikistä, tätä kaikkea ei ottaisi niin todesta. Mutta Pietiläisellä on monia esimerkkejä siitä, miten urautunutta kustannustoiminta on. Hänellä itsellään on ollut onnea ja kykyä tarttua oikeilla hetkillä tilaisuuksiin, vaikka asioiden tärkeysjärjestyksestä voi olla eri mieltä.
Eri mielipiteet ja erilaisuus kertovat myös erilaisista arvoista: Pietiläisen suomalaisena [pehmo]humanismina ruoskima kulttuuri on sekin osa hyvinvointiamme. Toki voi kysyä, miksi erilaiset käytännön puukonteko- ym. oppaat ovat niin korkealle arvostettuja aikana, jolloin internetistä saa melkein kaiken haluamansa.
Terävin kärki kohdistuu apuraha- ja palkkiojärjestelmiin. Miksi valtavirrasta poikkeavan, mutta vakavalla mielellä tehdyn on niin vaikea tulla hyväksytyksi tai edes huomatuksi? Muutamien raatien tulisi vakavasti pohtia kriteereitä, joilla tietokirjallisuutta tuetaan.
Sovitettuna edellinen erääseen viime viikkojen puheenaiheeseen kysymys voisi kuulua seuraavasti. Miksi Suomessa on pitkään käytetty paljon tutkimusrahaa sen selvittämiseen, mitä me ajattelemme venäläisistä, mutta ei ole käytännössä ollenkaan tutkittu sitä, mitä venäläiset ajattelevat meistä? Kuitenkin juuri jälkimmäinen voisi olla suomalaisten kannalta oleellista ja tarpeellista tietoa.
Kimmo Pietiläinen: Väärin oikein. Suomalaisen kulttuurin katveessa. Terra Cognita Oy 2012, 92 s.
Teksti julkaistaan ensi kertaa tässä 1.1.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti