Kahdeksan kirjoittajan voimin koottu yhden käsitteen historiakuvaus 1800-luvun alkupuolelta melkeinpä nykypäivään on ollut haastava tehtävä. Osittain puhutaan todellakin historiasta, mutta toisaalta pohdinnoissa leikataan siivuja nykyisistäkin käsitemaailmoistamme.
J. V. Snellmanin kieli, Edvard Westermarckin brittiläisvaikutteinen kulttuuritutkimus, Th. Rein siinä välissä ja joukon jatkona rikosoikeustieteen käsitysten ja käsitteiden uudistajat 1930-luvulta alkaen. Tämän laajemmin ei aihetta olisi voinut lähestyä.
Aivan tuntemattomuudesta nostetaan ansiokkaasti esiin 1880-luvun vaikuttaja Hanna Ongelin (Minna Uimosen artikkelissa) sekä Inkeri Anttilan suuri vaikutus nykyisiin käsityksiimme seksuaalirikosoikeudellisista asioista (Antu Sorainen). Monessa muussakin kohdin valotetaan asioita, jotka ovat jääneet yleisessä tietoisuudessa piiloon, mutta joilla on ollut kulttuurissamme merkitystä.
Teos olisi kuitenkin vaatinut tiivistämistä ja lisää toimittamista (pilkkusäännöt!). Rasittavan usein työryhmä julistautuu "huippuyksiköksi", mutta samoja asioita liikaa toistavana teksti säpsähdyttää monella sivullaan. Lisäksi esimerkiksi Antu Sorainen on unohtanut, pitäisikö hänen kirjoittaa sujuvaa tekstiä vaiko lähinnä alaviitteitä. Jälkimmäisten vyöry on yksi syy, miksi tämä ei ole lähellekään koko kansan teos.
Se on vahinko, sillä käsiteltävät asiat ovat mielenkiintoisia. 1800-luvulla siveellisyydellä ymmärrettiin paljon muutakin kuin vain seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Siveellinen oli Snellmanin mielestä kaikin puolin kunto ja kelpo (mies)kansalainen, joka edisti yhteistä hyvää muun muassa valtiollisissa toimissa. Mutta sanojen takana elivät kaksoismoralismi ja erilainen suhtautuminen miesten ja naisten tekoihin ja mahdollisuuksiin. Nykyiset käsitteemme ovat pitkän kehityksen tulosta, ja vaikutteita on saatu monelta suunnalta.
Miksi näille 312 sivulle ei ole mahtunut pohdintaa siitä, miksi suomen kielessä käytetään ruotsinkielisen sanan sedlighet vastineena juuri sanaa siveellisyys? Sen etymologiaa olisi pitänyt pöyhiä.
Harri Kalha kuvaa mielenkiintoisesti kahta edellisen vuosisadanvaihteen tienoilla käytyä julkista keskustelua. Toinen nousi Magnus Enckellin taulusta Herääminen (1895) ja toinen, kun Ville Vallgrenin Havis Amanda oli pystytetty Helsingin kauppatorille (1908).
Moraalisia paheksujia on riittänyt kaikkina aikoina. Kalha analysoi, mikä näissä tapauksissa oli argumenttien takana.
Outoa Kalhan analyysissä on, että hän ei mainitse maaliskuussa 1891 Päivälehdessä ilmestynyttä Juhani Ahon lastua Taiteilija, joka oli maalannut paljaan naisen. Siinä nimittäin ehkä ensimmäistä kertaa suomalainen kulttuurivaikuttaja otti kantaa juuri siihen asiaan, jota Kalha kuvaa.
Käsitteiden muuttuessa on muuttunut moni muukin asia. Eri tavoin teoksesta käy ilmi, miten esimerkiksi ymmärryksemme kaksinaismoraalista on muuttunut. Ja pysähtyykö se tähän?
Siveellisyydestä seksuaalisuuteen. Poliittisen käsitteen historia. Toim. Tuija Pulkkinen ja Antu Sorainen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2011. 312 s.
Julkaisu ensi kerran Satakunnan Työssä 12.1.2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti