Murre on pohjoiskarjalaa, mutta outokumpulaisittain savolaisittain värittynyttä. Helppolukuista jos mikä. osaksi kyllä johtuu Tiitisen kertojankyvystä, että lukija ei töksähdä kantoon sellaisissakaan kohdissa, joissa mennään oikein lujaa.
Vaikka onhan tässä kyse yleiskielellä kiillotetusta puheesta, jos sitä oikein ryhtyy analysoimaan. Mutta miksi ryhtyä, hyvä näin.
Anja havaitsee, että ihmiset ovat erilaisia eri puolilla maata. Länsi-Suomesta tullut opettaja on eksynyt möykky, joka onneksi ymmärtää karkottaa itse itsensä jonnekin täältä karjalaisten keskeltä. Toisen kokemuksen Anja saa pääkaupungissa: ei senkään elämä eivätkä senkään ihmiset lopulta tunnu antavan mielen tai muutakaan rauhaa. Kotiseuvulle on palattava.
Yhteiskunnallistakin asennetta Anjalla on: ei "se oo meijän vika jos jotkut saa poonuksia" […], eikä meidän auta muu "ku vettee utareista enemmän maitoo". Aikanaan vahvasti pienviljelijävaltainen maaseutu on edelleen eksyksissä ja sormi suussa sen edessä, mihin tämä maailma oikein "poonuksineen" menee.
Railakas kannanotto on myös luku Ohjus, jossa Anja kuvittelee itsensä vähintään hornettien veroiseksi aseeksi kaiken maailman sotaherroja vastaan.
Parisuhdekuvioista ja ihmisen erilaisista rooleista Tiitinen tarjoaa Anjan suulla mainioita havaintoja. Elämässä on yhtä ja toista, mutta se pitää osata ottaa oikealla otteella.
Esko-Pekka Tiitinen: Anjan lähes erinomainen elämä. Tammi 2011.
Julkaistu ensi kerran Satakunnan Työssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti