Vaikutammeko parhaiten joillakin arkisilla teoilla vaiko valitsemalla suoraan omalla(kin) äänellämme presidentin tai vaikuttamalla siihen, ketkä ovat kunnallisvaltuuston jäseniä?
Kirjoittajien vastaus yleisellä tasolla on aika yhteen ääneen, että vaikuttaa pitää eri tasoilla ja tavoilla. Olisikin omituista, jos puoluepolitiikassa mukana olevat sanoisivat jotakin sellaista, että jätetäänpä takapuoli penkkiin vaalipäivänä.
Vasemmistonuori Li Andersson pohtii, milloin äänestäminen on poliittista. Äänellä on merkitystä, vaikka tuntuu ja näyttää siltä, että ei yhdellä äänellä. Mutta demokratia, jossa yleensä aina (hallinnon tasosta riippuen) on mukana tuhansia, jos ei miljoonia äänioikeutettuja, onkin yhteistoiminnan koetinkivi ja voimannäyte. Yhteiskunnassa on puolueita ja järjestöjä juuri sen vuoksi, että demokratian ydinseikkoja on ihmisten yhteistoiminta.
Sen korostamisen ohella Andersson pudottaa pyykkinarulta sen kokoomuslaisen rätin, jotta muka vastakkainasettelun aika olisi ohi. Eihän olisi politiikkaa eikä muutakaan eri lähtökohdista kumpuavaa vaikuttamista, jos kaikki todella olisivat samassa veneessä ja soutaisivat samaan tahtiin.
vastakkainasettelu ei kuitenkaan ole keinotekoista, niin kuin tässäkin kirjassa kokoomuslainen (Heikki Autto) yrittää antaa ymmärtää. Silti hänenkin tekstinsä on lukemisen arvoinen; siinätulee hyvin henkilökohtaisella tavalla esiin se, miksi nuori kiinnostuu politiikasta ja miksi se vie mennessään.
Samaa kuvataan muutamissa muissakin pohdinnoissa. Mutta palatakseni teemaan vastakkainasettelusta näyttää perussuomalaisen Vesa-Matti Saarakkalan tekstin pohjalta siltä, että tässä puolueessa ei osata vielä päättää. Toisaalta viitataan vastakkainasetteluihin, toisaalta annetaan ymmärtää että niitä ei ole. Päättäkää vihdoinkin, vai onko tämäkin vaalitaktiikkaa?
Keskustalainen Aleksi Eskelinen etsii syitä tyhmyyksiin liiasta sopimisesta, jollaiseksi ilmiöksi hän esimerkiksi kolmikantasopimista kutsuu. Aika outoa: keskustalaisen mielestä Suomessa on liian sopuisaa peliä!
Kirja on terveellistä luettevaa sellaisellekin varttuneelle kansalaiselle, joka on käynyt ääniuurnilla vuosikymmenien aikana. Demokratiaan kuuluu tällainenkin pohdinta. Ehkä hieman lisää räväkkyyttä olisi ollut paikallaan, mutta hyvä näinkin.
Miksi äänestää – vaalikirja. Toim. Jussi Tiihonen. Teos 2011. 151 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti