Tammikuun tarjontani sisältää kohtuullisen paljon jo aikaisemmin kierrätettyä. Pyydän anteeksi niiltä lukijoilta, jotka väittävät kaiken tämän lukeneensa ja varsinkin sen muistavansa: valikoin tekstit niin, että kuvittelen niillä olevan painoarvoa enemmän kuin yhden päivän elämään. Kierrätyshän on sitä paitsi edelleen muodissa.
Mukana on hieman politiikkaakin. Väinö Vilponiemen ja Aulis Sileäkankaan muistelmakirjat kattavat maakunnalle tärkeän ajanjakson. Aikaisemmin olen esitellyt pomarkkulais-raumalaisen pitkän linjan vaikuttajan Aulis Juvelan teokset (tutustu tässä!). Yrityksiä muistaa on ollut muitakin, minusta nämä kolme ovat parhaimmat saavutukset.
Kukaan minut tunteva ei ihmettele aihevalintaa ylipäätään. Satakuntalaissyntyisenä ja -sukuisena olen saanut vuosikymmeniä tarkastella maakunnan menoa – onneksi hieman eri rooleissa ja työtehtävissä. Historiaa koskevassa julkaisutoiminnassa olen havainnut ymmärryksen parantuneen vuosien varrella. Maakunnallinen ja joidenkin paikkakuntien ns. virallinen historiankirjoitus on astunut eteenpäin. Valoa on saatu myös sellaiseen vaikeaan asiaan kuin vuosi 1917 ja sitä seurannut sota jälkitapahtumineen. Tunnelin päätä ei kuitenkaan vielä näy. Tähän aiheeseen palaan helmikuussa.
Blogissani olen ajoittain ottanut esiin myös satakuntalaisten tekemää kaunokirjallisuutta. Aion jatkaa tällä linjalla. En suinkaan siksi, että maakunnallisuus olisi jokin erityisansio. Hyvin yksinkertainen syy olla kiinnostunut on se, että valtajulkisuudessa moni ns. kehä kolmosen ulkopuolinen asia on jäänyt ja jää huomiotta ja arvioimatta. Tuntekoot satakuntalaiset sitten itse ylpeyttä tai jotain vastaavaa omistaan – siihen en ota kantaa. Kunhan rehdisti huomaisivat, että kirjoittajat ovat olemassa.
Mielessä kaivertaa sellainenkin idea, että haluttaisi nähdä uusia arvioita kahdesta hieman erikoisesta satakuntalaisesta: Frans Emil Sillanpäästä ja Kaarlo Sarkiasta (Sulinista). Sillanpää tunnetaan "maalaisnobelistina", ja hänen kohdallaan ongelma on kalvakanoloinen kanonisointi. Se vaatisi jonkinlaisen räjäytyksen. Isänsä puolelta kauvatsalaisesta Sillanpäästä pitäisi löytää uudella tavalla ihmisen ja luonnon suhteiden ymmärrys, tuotannon yhteiskunnalliset lähtökohdat sekä tutkia ja tulkita uudelleen kaikki se, mikä tuotannossa liittyy vuosiin 1917–1918 ja niiden jälkiseurauksiin. Sarkian osalta Wikipedian artikkelin väliotsikot (Tausta – Tuberkuloosi – Homoseksuaalisuus – Runous) paljastavat, miten epä-älyllinen jälkipolvien asenne on. Lyhyesti sanoen: kumpikin mies on pantu arkkuun liian hätäisesti ja seppeleiden nauhoihin on kirjoitettu joskus mitä sattuu.
16. tammikuuta 2016
Tervehdys - ja kiitos tästäkin bloggauksesta. Sillä oli vaikutusta tulevan kesän Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmaan. Lähetin sinulle Fb:n kautta viestin aiheeseen liittyen.
VastaaPoista