Paikallishistorian aarteista löytyy vaivaa nähden ja hyvällä maulla jalostaen aina mielenkiintoista ja ennen kokematonta. Myöskään idea asettaa vanha ja uusi rinnakkain ei ole uusi, mutta sekin toimii yleensä tehokkaasti.
Tässä kirjassa on pääosassa kartano ja sen ihmiset. Materiaalia on tekijöiden onneksi kylliksi, niin kuvallista kuin muuta tietoa kartanon vuonna 1837 valmistuneesta päärakennuksesta – ja tämän alun perin kuninkaalta saadun läänityksen vaiheista peräti vuodesta 1626.
Kuvateos Vuojoesta vihkii lukijoitaan myös Ruotsin vallan ajan asioihin. mutta pääosassa ovat kuitenkin kartanon omistajat. Kuten yleensä, kartanon rakentajista, työläisistä ja palvelusväestä on säilynyt dokumentteja vähemmän kuin herrasväestä. Jotakin sentään: on sellaisiakin 1900-luvun alun kuvia, joissa näkyy työväkeä – tällaisia kuvia on jopa yllättävän paljon.
Mutta totta kai laatukuvat (sekä kartanossa otetut että muutamat studiokuvat) kertovat juhlavimmin herrasväestä. Mutta se ei ole niin olennaista kuin se, miten taitavasti vanhat ja uudet näkymät, entisaika ja nykyinen Vuojoki elävät kirjassa rinnakkain ja lomittain. Tässä ei ole tarvittu vain taitavaa tekstin tekijää (Marja Ylönen) ja valokuvaajaa (Erkki Valli-Jaakkola), vaan kyllä ulkoasun ja taiton merkitys on suuri. Vahinko, että Matti Taipaleen nimi on painettu kirjaan niin pienellä präntillä.
Jos kirja on hieman hankalan kokoinen, niin juuri näin voidaan käyttää suurikokoisia kuvia, jakaa niitä aukeamillekin. Puistotiet, pellot, kartano ja vanhat kuvat elävät tällaisessa julkaisussa aivan eri tavalla kuin museon vitriinissä tai tietokoneen ruudulla, jonne historian kertomuksia nykyään myös pakotetaan.
Vaikka asiaa ei joka kohdin suoraan sanota, riven väleissäkin on tajuttavissa sen työn ja hien määrä, jota on tarvittu kaikkien mainittujen askareiden tekemiseen. Kartanon on “vain” rakennus, tärkeämpää on se elämä jota siihen on liittynyt ja liittyy tällä hetkellä.
Vuosisadan alussa rakennettiin kapearaiteinen rautatie kartanon suurimmalta metsäalueelta Tokinmaasta Verkkokariin. Sen pituus oli enimillään noin 23 kilometriä. Yksi kolmesta Tampereella tehdystä veturista putosi kerran mereen. Palkkioksi veturin nostamisesta annettiin sukeltajalle 30 markkaa, konjakkiryyppy ja yksi vapaapäivä.
Mielenkiintoinen on myös kuvaus 1900-luvun alun tapahtumista itse kartanolla, maatalouslakosta ja siihen liittyvästä. Mutta sitten tarina ikään kuin katkeaa: eikö näillä kulmilla todellakaan tapahtunut mitään maininnan arvoista vuosina 1917 ja 1918? Tapahtui, mutta siitä ei kerrota. Koska en usko kirjoittajan asiantuntemattomuuteen, epäilen hänen pelänneen.
Vuojoen kartano. Teksti Marja Ylönen. Kuvat nykyisestä Vuojoesta Erkki Valli-Jaakkola. Ulkoasu ja taitto Matti Taipale. Eurajoen kunta 2004. 93 s.
Julkaistu ensi kerran Satakunnan Työssä 2005. Hieman stilisoitu ja täydennetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti