Palveleva puuseppä

Alkuperäisen Suomen Kommunistisen Puolueen viimeisen riidan osallistujista jotkut ovat muistelleet tekemisiään. Voi  tarttua esimerkiksi Aarne Saarisen, Arvo Aallon ja Taisto Sinisalon teoksiin. Pohdittaessa puolueen vähemmistöksi jääneen ns. uusstalinistisen ryhmän henkisiä taustoja Sinisalon teokset (lähinnä Niin muuttuu maailma, 1978) antavat eräitä selityksiä. Se ei kuitenkaan avaa taustoja; tämän pidättyvyyden jatkoksi sopii hyvin se tosiasia, että osa SKP:n vähemmistön arkistoista on yhä tutkijoiden ulottumattomissa. Ehkä hävitetty?

Veikko Porkkalan muistelmat ovat lajinsa joukossa hieman toista maata. Ne kokosi 90 vuotta täyttänyt työväenliikkeen veteraani, joka oli muiden pettymysten ohella kokenut puolueensa ja Neuvostoliiton lopulliset hajoamiset. Uskoa aatteeseen Porkkala ei menettänyt koskaan. Hän oli ammattivallankumouksellinen, joka teki pisimmän elämäntyönsä kansainvälisissä tehtävissä.

Nämä tehtävät olivat kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen ja lähinnä Kansainvälisen rakennus-, rakennusaine- ja puutyöväen liiton (UITBB) johdossa. Porkkala oli liiton pääsihteeri neljännesvuosisadan, vuodet 1960–1983. Siinä työssä hankitulla tiedolla ja kokemuksella muistelmissa kuvataan tapahtumia tavalla, johon kukaan muu suomalainen tämän alan vaikuttaja ei ole pystynyt. Samalla tulee valotetuksi hieman kylmän sodan aikaisen kansainvälisen järjestötoiminnan taustoja.

Mutta muisteltateos Puuseppä työväenluokan palvelijana on ennen kaikkea "koko elämäntyön" kuvaus. Tulee ymmärrettäväksi ehkä myös se, miksi Porkkala valitsi SKP:n riidoissa vähemmistön, Taisto Sinisalon johtaman ryhmän. Työläistausta ankkuroitui asentoon, jossa mies tunsi vierautta kansandemokraattisen liikeen sivistyneistöä ja varsinkin liikkeen lehtien toimittajia kohtaan.

Oudolla tavalla Porkkala antaa ymmärtää, että jotkut "epäproletaariset" henkilöt toivat riidat SKP:n sisälle. Toisaalta hän kyllä näyttää ymmärtävän, että Neuvostoliitossa ei kaikki ollut aivan kohdallaan. Porkkalan serkun mies (Pauli Ojanen) oli yksi Stalinin ajan syyttömistä urheista. Kirjoittaja on ollut tästä tietoinen. Hän ei kuitenkaan pohdi, miten luonnollista irtautuminen NKP:n talutusnuorasta oli Länsi-Euroopassa sen jälkeen, kun rikokset olivat tulleet yleiseen tietoon.

Miehen jyrkkyyttä kasvatti sekin, miten demokraattiseksi mainittu Suomen tasavalta kohteli eräitä kansalaisiaan. Porkkala oli poliittisista syistä vankilassa 1930-luvulla ja uudelleen vuosina 1940–1944. Jälkimmäistä vankeutta tosin kutsuttiin julkisuudessa häveliäästi "turvasäilöksi". Aktiiviset kommunistit koettiin vapaina vaarallisiksi ja heitä eristettiin muusta yhteiskunnasta tällä tavoin.

Yllättävää kuitenkin on, miten vähillä riveillä Porkkala poliittisia vankeusvuosiaan ja niiden vaikutuksia kuvaa. Sen sijaan hän muistaa hyvin, millainen vaikutus oli vasemmistolaisen työväenliikkeen nousulla syksyn 1944 jälkeen ja miten järjestöelämä laajeni aivan odottamattomiin mittoihin.

Puuseppänä Veikko Porkkala toimi vain nuoruudessaan, mutta teoksen nimen voi ymmärtää myös symbolisesti. Puusepän ammattihan on ollut radikaalien suosiossa jo ainakin 2000 vuoden ajan.

Veikko Porkkala: Puuseppä työväenluokan palvelijana. WSOY 1999, 254 s.

Kirjoitus julkaistaan ensimmäisen kerran tällä palstalla 6.11.2013.