Suuret muutokset ja mieleen syvimmät kaiverrukset jättäneet tapahtumat ovat Angelina Kazminan vuonna 2010 julkaistujen muistelmien keskeinen anti. Maahanmuuttajan kirjan käteen ottava odottaa puhetta siitä, miten korkeasti koulutettu, mutta aivan toisenlaisiin oloihin tottunut ihminen sopeutuu Suomeen.
Sopeutuminen on kyllä rivien välistä luettavissa, mutta muistelija itse kertoo siitä suoraan lähinnä vain jälkisanojen omaisesti (sivulta 228 alkaen). Kirjan alaotsikko "Stalinin kauden perhekronikka" sen sijaan laittaa palikat järjestykseen. Elämän rakennuskivet ovat olleet monissa tapauksissa hyvinkin sekaisin.
Muistelijoille tyypillisesti kirjoittaja kuvaa muistikuviaan ja tuntemuksiaan, toisaalta hän asettaa niitä historiallisten faktojen yhteyteen. Stalinin aikojen näytösoikeudenkäyntien ja omaakin perhettä koskeneiden vangitsemisten vaikutukset mielialoihin tulevat hyvin esiin. Ne merkitsivät myös elintason laskua.
Pakko on ajatella, että ihmisellä on mielettömissäkin tilanteissa joskus kyky pitää pää kylmänä ja sydän kohdallaan. Tämä koskee myös niitä hetkiä, jolloin ympärillä koko ajan tuhoutuu niin ihmisiä kuin rakennettua ympäristöä. Mistä turvaa lento- ja tykistöpommituksissa? Jatkuva pelko ja mielen levottomuus aiheuttavat haavoja jokaisen tämän kokeneen sieluun. Kuinka monta kertaa kirjoittaja oli lähellä kuolemaa, sen lukija voi kauhu mielessään kuvitella.
Stalingrad niin sodan alla kuin sen aikana liittyi kiinteästi Kazminan perheen vaiheisiin. Sieltä tapahtuu myös suorastaan ihmepelastuminen maaseudulle.
Suomalainen varsinkin nuorempien sukupolvien lukija saa sodan ajan kuvauksista oppia ja ajattelemisen aihetta. Perinteisten sotakirjojen usein kaavamainen tapa löytää "sankarillisuuden" säikeitä jää tässä sivuun. Tästä myös kirjan nimi. Onni on sitä, että myös onnen hetkiä on ollut ja että kauhun hetkiä voi nyt turvallisesti ajatella pitkän matkan päästä.
Stalinin aja vainojen kuvausten taustoituksessa kirjoittaja lähtee liikkeelle hieman oppikirjamaisesti. Toki puolueen jäsenet ja yhteiskunnan eliitti oli usein vainojen kohteena, mutta kuten vasta sivulla 212 mainitaan, tärkeä motiivi vangitsemisille oli lähes ilmaisen pakkotyövoiman huutava tarve. Sen avulla saatiin juna kiitämään kommunismia kohti.
Kazmina-Björkbacka tarjoaa muistojen tueksi sellaiset perusfaktat, että kirjaa voi suositella kenelle tahansa, ei vain maailmansodasta jo jotakin tietäville. Lukijaa ajatellen joitakin asioita olisi voinut alaviitteissä selittää. Esimerkiksi: Neuvostoliitossa ja yhä Venäjällä elävä legenda suomalaisista puihin sijoittuneista tarkka-ampujista (s. 60); Vladimir Vysotskin 60-luvun alussa levyttämä laulu tiedemies Stalinista on J. Aleškovskin säveltämä ja sanoittama, ei Vysotskin itsensä 50-luvulla (s. 171); aspirantuuri on jatko-opiskelupaikka (s. 177); Moniko todella kuoli Stalinin hautajaisten tungoksessa (s. 200)?
Angelina Kazmina-Björkbacka on tehnyt suuren palveluksen ei vain oman onnensa kuvauksessa vaan vaan myös suomalais-venäläisen onnen ja ymmärryksen hyväksi julkaisemalla kirjansa myös venäjäksi.
Angelina Kazmina-Björkbacka: Venäläinen onni. Stalinin kauden perhekronikka. Suom. Oiva ja Sergei Björkbacka. Books on Demand, 2010, 252 s.
Книга издана тоже на русском языке: Ангелина Казьмина-Бьёркбакка: Русское счастье. Семейная хроника сталинских времен. Алетейя 2012, 174 стр.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 14.11.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti