Silmäys kuvaruutuun (televisio)

Kolme Yleisradion ohjelmatarkkaajaa on tehnyt kirjan, joka on mielenkiintoinen lisä ohjelmapoliittiseen keskusteluun. Tähän mennessä ovat puheenaiheina olleet yksipuolisesti ristivedot, akanakanavat, sirkukset jne. Varsinkin ulkomaalaiset sarjaohjelmat ja niiden välittämien asenteiden ja aatteiden tarkastelu on unohdettu.

Sarjafilmeillä on kuitenkin televisiossa melko keskeinen osa: keväällä 1969 esitettiin viikoittain yli 10 tuntia sarjaohjelmia. Tämä on 12,8 prosenttia koko ohjelma-ajasta. Ykkösohjelman puolella niiden suhteellinen osuus on ollut hieman pienempi kuin kakkosverkossa.

Sarjafilmien maailmat -kirjassa on ohjelmasarja kerrallaan käyty läpi kevään 1969 aikana esitetyt sarjaohjelmat, sekä koti- että ulkomaiset. Suuri osa niistä on vielä nykyisinkin ohjelmistossa, joten ajankohtaisuutta ei kirja ole menettänyt. Ohjelmista annetaan taustatietoja, ja mikä mielenkiintoisinta, pyritään myös tutkimaan sen maailmankuvan sisällystä, minkä ne olohuoneeseemme tuovat. Esitetyt mielipiteet ovat tietenkin kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä eikä niiden tukemiseksi ole tehty mitään tieteellisesti pätevää tutkimusta.

Erityistä mielenkiintoa nämä mielipiteet herättävät kuitenkin siksi, ettei sarjaohjelmia tällä kertaa tarkastella pelkästään viihdytyksen näkökulmasta. Onhan totta, että vaikka tällaiset ohjelmat koetaan viihteenä, niihin pitää ohjelmakokonaisuutta tarkasteltaessa suhtautua samalla tavalla kuin kaikkeen ohjelmistoon, ”asiallisesti”. Mittapuuna on pidettävä niitä yleisiä ohjelmatoiminnan säännöksiä, joiden mukaan kaikkia muitakin ohjelmia arvostellaan.

Yksi tasapainottomuus näkyy sarjaohjelmien alkuperämaita tutkittaessa. Peräti 66,7 prosenttia niistä on nimittäin tuotettu yhdestä ainoasta maasta, Yhdysvalloista. Tässä ei sinänsä mitään pahaa, mutta jokaisen tv:tä seuraavan lienee myönnettävä, ettei tällä tavalla voi saada tasapainoista kuvaa koko maailman viihdeohjelmien tuotannosta.

Amerikkalaisten ohjelmien suosio ei voi johtua pelkästään siitä, että ne kaikki olisivat niin valtavan hyviä. Esimerkiksi Yleisradion toimesta suoritetuissa kuuntelija- ja katselijatutki-muksissa on tullut ilmi, että monien ohjelmien suosio perustuu enemmän totuttuihin tapoihin kuin siihen, että niitä pidettäisiin ”hyvinä” ja ”katsomisen arvoisina”. Vaihtoehtoja ei vain ole tuotu esiin kylliksi.

Paljon tärkeämpää kuin tuijottaa pelkästään ohjelmiston alkuperämaihin on tutkia sarjafilmien tarjoaman annin monipuolisuutta, kehittävyyttä ja inhimillisyyttä. Samaa asiaa toistavia ohjelmia voitaisiin varmaan hyvin korvata toisilla. Mutta unohtaa ei silti saa sitäkään, että jokaisella ohjelmatyypillä on oma, melko kiinteäkin katsojakuntansa.

Joan Harms, Max Rand, Keijo Savolainen: Sarjafilmien maailmat. Delfiinikirjat, Otava 1970.

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran Tyrvään Sanomissa 3.4.1971.