Toki hämmästyttää, miksi tämä tiedonvälityksen uusien ilmiöiden ja uuden tekniikan kartoitus ei aikanaan synnyttänyt enempää keskustelua eikä saanut aikaan enemmän kriittistä otetta. Ehkä Ramonet oli vuonna 1999 niin paljon aikaansa edellä, toisin sanoen puhui asioista, jotka olivat vasta tulollaan, joten hänen kaikkia huomioitaan ei osattu ottaa todesta?
Ramonet pohtii niin toimittajien aseman muutosta ja toimenkuvaa kuin meistä jokaisen asemaa kasvavan informaatiovirran keskellä. Lehdistön ja television valta asettuu uusiin puihin internetin kaudella, mutta mediajätit jatkavat olemassaoloaan kuin kameleontit. Uusilla nimillä ehkä, mutta kuitenkin jätteinä.
Kokenut toimittaja listaa myös asioita, jotka ovat todistaneet median menettävän merkitystään sisällön kehnouden vuoksi. Tämähän on tärkeä puheenaihe esimerkiksi Britanniassa, jossa lehdistön levittämät ensinnäkin hämäräperäisin keinoin hankitut tiedot ja toiseksi ihmisten yksityiselämää vahingoittava toiminta on nostanut esiin kysymyksen tiedonvälityksen jonkinlaisesta valvonnasta.
Mitä enemmän yleisö huomaa median petkuttavan (tai kaupallisen kilpailun vuoksi menevän aina yli siitä, missä aita on todella matalin tai missä sitä ei ole ollenkaan), sitä vähemmän mediaan luotetaan. Ja eikö juuri luottamus ole viime kädessä se (ainoa?) tukipuu, jonka varaan tiedonvälitystä voidaan myös kaupallisessa mielessä rakentaa?
Puhuessaan tiedon hankkimisesta Ramonet korostaa sitä, että median on hankittava, ollakseen uskottava, tietoa myös itsestään. On tärkeää, että hankitaan tietoa tiedosta ja analysoidaan tiedotusvälineiden toimintaa. Kuinka uskottavaa on esimerkiksi se, että media jauhaa viikkokausia kysymystä yhden ministerin pihan lautakasasta ja toisen ministerin kotiremontin laskuista, mutta sen sijaan lehtitalojen yt-neuvotteluille ja rajuille muutoksille ei uhrata juuri palstanpäätäkään? Missä viipyvät analyysin Sanoman ja Alma Median suuresta muutoksesta, jonka kynsissä on satoja jos ei tuhansia alalla työskenteleviä miljoonayleisöstä puhumattakaan?
Kyse ei kuitenkaan ole vain media tyranniasta (mihin teoksen suomenkielinen nimi viittaa), vaan myös tiedonvälityksen tyranniasta (mikä on teoksen alkuperäisen nimen mukainen ajatus). Siihen liittyy kyllä, Ramonet´n mielestä, myös median tyranniaa. Hänen mielestään toimittajista on tullut ammattikuntana varsin suvaitsematon ryhmä ainakin silloin, kun haklutaan avoimesti keskustella esimerkiksi uutisten aiheuttamista ongelmista.
Kun nettimaailma nyt muuttaa myös television ja lehdistön todellisuutta kouriintuntuvalla tavalla, Ramonet´n katsaus vuosikymmenen takaa on oiva kertaus siitä, mitkä muut tekijät kuin tekniikka ovat asiaan vaikuttaneet.
Ignacio Ramonet: Median tyrannia (La tyrannie de la communication). Suom. Jouni Kuurne. WSOY 2001, 202 s.
Kirjoitus julkaistaan ensimmäisen kerran tässä 1.4.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti