Suomalaiset ovat syystäkin ylpeitä naisten varhaisesta äänioikeudesta ja osallistumisesta poliittiseen päätöksentekoon. Saavutusta on korostettu niinkin laput silmillä, että ei olla nähty tasa-arvon etenemisen kangertelua: samapalkkaisuutta ei olla saavutettu, talouselämä pyörii etupäässä miesjohtajien voimin jne.
Politiikkaan naiset tulivat niin, että ensimmäisessä eduskunnassa heitä oli kymmenisen prosenttia (19). Ensimmäinen naisministeri saatiin kuitenkin vasta 20-luvulla, ja vielä 60-luvulla naisilla ei hallituksessa ollut kovin suurta merkitystä.
Mutta mikä toi tai päästi naiset politiikkaan? Mistä kiinnostus, innostus ja mahdollisuus vaikuttamiseen lähti?
Raili Mikkasen romaani Miina Sillanpään (1866–1952; ent. Wilhelmiina Riktig) lapsuudesta ja nuoruudesta valottaa 1800-luvun loppupuolen elämää maaseudulla ja sitä muutosta, jonka saivat aikaan teollistuminen ja kansanopetuksen kehitys. Juuri Sillanpään ikäpolvessa ja hieman nuoremmissa oli niitä naisia, joille tie politiikkaan alkoi avautua.
Sillanpään lähtökohtien vahva pilari oli koulutus, vaikka se perustui varsin vähäisiin oppivuosiin ensin kiertokoulussa ja sitten Forssassa ns. tehtaan koulussa. Puuvillatehdas tarvitsi työvoimaa, ennen muuta tyttöjä ja nuoria naisia, mutta se toi paikkakunnalle myös sivistystä ja avasi näkymiä uudenlaiseen maailmaan. Sivistystekijänä tehtaan voi nähdä kilpailijana kirkolle.
Yhdeksänlapsisesta torppariperheestä ponnistautuminen tehdas- ja kotiapulaistyön kautta valtakunnalliseksi vaikuttajaksi oli saavutus, josta Miina Sillanpäätä on ihailtu. Moni asia vaikutti: päättäväinen luonne, onnelliset sattumat lähiympäristössä (muun muassa nälänhädän vuosina sekä Miinan päästessä työhön sivistyneistöperheeseen Porvooseen) sekä "ajankohdan sosiaalinen tilaus". Kun monilla ammattialoilla syntyi ammattiyhdistystoimintaa, Miina Sillapää oli sitä luomassa kotiapulaisten keskuudessa.
Raili Mikkanen on hyvin perehtynyt tapahtuma-ajan oloihin ja myös Sillanpään suvun ja lähipiirin henkilöhistoriaan. Ollaan kiinni henkilöissä niin, että ympäristö jää paikoin varsin vähälle huomiolle.
Tietty etäännytys, jonka lukija kyllä voi tehdä omassa mielessään, paljastaisi paremmin esimerkiksi sen, mikä aikanaan tuli esiin joidenkin mieskirjailijoiden (muun muassa Miina S:n sukunimikaima F. E:n!) teksteissä. Muutto maalta kaupunkiin kuvattiin nuorille naisille vaaraksi, jopa hengenvaaraksi tai ainakin moraalisen rappion aiheuttajaksi. Mikkanen viittaa asiaan kyllä tuon ajan puheenaiheena (s. 119–120).
Nyt on helppo nähdä, että noissa "langenneiden naisten" kuvauksissa mieskirjailijat paljastivat omia tuntojaan ja omantuntonsa kalkkeita. Todellisuudessa kehitys, jonka oleellinen osa kaupungistuminen oli, antoi yhä useammille naisille mahdollisuuden työhön, osallistumiseen ja myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Raili Mikkanen: Karhun kumarrus. Miina Sillanpään nuoruus. Otava 1996, toinen painos, 190 s.
Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 15.1.2015.
Laitan liitteeksi sanomalehtijutun vuodelta 1886, jolloin Miina Sillanpää täytti 20 vuotta. Facebookin päivityksen tekijä ei ole merkinnyt muistiin, mistä lehdestä juttu on. Klikkaamalla jutun saa suuremmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti