1900-luvun antia ja ajatuksia

Vuonna 2000 päättyneellä vuosisadalla on maine maailmansotien, vankileirien saaristojen ja erilaisten kansanmurhien kautena.

Mitä siis tapahtui? Hitlerin tekoihin olivat syypäitä natsit, Stalinin ja Maon kommunistit. Hyvät ihmiset yrittivät astella eespäin pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa huolimatta siitä, että ympärillä tapahtui niin paljon pahaa.

Liian monessa keskustelussa unohtui se perusfakta, että pahan tekivät kaikkialla ihmiset. Siitä riippumatta, minkä aatteen tai utopian nimissä teot tehtiin.

Ihmiset myös pohtivat näitä asioita, sekin tahtoo unohtua. Ei kannata liikaa vaipua pessimismiin, koska parempaan kannustajia todella on olemassa. Tuva Korsströmin esseekokoelma 16 vuoden takaa todistaa, että analyyseille on tarjolla hyviä lähtökohtia – jos vain maltamme etsiä ja kuunnella. 1900-luvulla saatiin aikaan melkoisia tunkioita, mutta kulttuurin ilmiöitä laajasti seurannut suomenruotsalainen toimittaja lohduttaa esittelemällä pahuuden äärellä syntyneitä vakavia ajatuksia.

Miksi näkökulma on kulttuurin, ei esimerkiksi talouden tai politiikan tutkimuksen? Kirjoittajan sanoin kulttuurin ilmiöissä kyetään matkaamaan ajassa esteittä edestakaisin. Kulttuuri auttaa yhdistämään ja erottelemaan ja luomaan uutta. Ihmisten ajattelua ja johtopäätöksiä seuraamalla näemme, miten pahuus vaikuttaa meihin ja miten voimme pyrkiä sen vallasta pois. Parhaimmillaan saamme apua, jotta emme sokaistu päivän kiistojen osapuolten propagandalle ja viholliskuvien lietsonnalle.

Ajankohtaiseksi Korsströmin koosteen tekee se, että hän käsittelee myös ja varsinkin arabi- ja islamilaisen maailman sekä toisaalta eurooppalaisen ja läntisen maailman välisiä hierrekehtia. Tärkeää on esimerkiksi muistaa, millaisia henkisiä reaktioita sai arabimaissa aikaan tilanne ns. ensimmäisen Persian lahden sodan alla vuonna 1990 ja sodan aikana ja johdosta seuraavina vuosina.

Tunisialais-ranskalainen juristi ja ihmisoikeusaktivisti Gisèle Halimi muistutti jo lähes 25 vuotta sitten, mitä länsimaissa ei olla tajuttu: ei ymmärretä sitä, miten koko arabimaailman (ja islamilaisen maailman) kunnia ja ylpeys asetettiin kyseenalaiseksi (vastustettaessa periaatteessa vain yhtä miestä, Saddam Husseinia).

Huomautuksia näkökenttämme rajoitteista ja länsimaiden omassa piirissään ja suhteessa muuhun maailmaan tekemistä virheistä kirjassa esitellään monia. Todistajiksi löytyy niin kirjailijoita, yhteiskunta-aktivistejta, filosofejta kuin toimittajia. Malttavainen lukija ymmärtää, että keskustelu ajan ilmiöistä on aina ollut paljon moniulotteisempaa kuin mitä valtamedia on antanut ymmärtää. Pelkistykset vievät meitä harhaan tänäänkin.

Korsströmin esittelemiä todistajia ja kritisoijia ovat Halimin lisäksi muun muassa sellaiset naiset kuin Sara Suleri, Hebe de Bomafin, Assia Djebar ja Fatima Mernissi. Ettäkö heistä ei olla kuultu Suomessa? On, ainakin Hufvudstadsbladetin sivuilla, mutta nimiä tärkeämpää on se, mistä on puhuttu. Läntisen Euroopan ja islamilaisen maailman törmäyskurssien ymmärtämiseksi kannattaa tutustua vaikkapa Djebariin ja Mernissiin.

Kun Salman Rushdien henkeä uhattiin paljastui, miten uskonnon ja politiikan side oli vahvistunut islamilaisessa maailmassa. Toisaalta ei saa unohtaa, että Rushdie sai puolustajia myös arabiälymystön piiristä. Rushdie ei myöskään ole ainut, joka on kirjoittanut profeetasta. Esimerkiksi kelpaa Djebarin romaani profeetan naisista. Heitä, vaimoja ja rakastajattaria, oli yhteensä 14, ja heidän tarinansa tuo historiallista näkökulmaa muun muassa vallankäytön välineeseen huntuun, jonka merkitystä on pohtinut puolestaan Fatima Mernissi.

Profeetasta puheen ollen teoksessa on myös lyhyt pilapiirtäjä Georges Wolinskin vuonna 1989 tehty haastattelu: hän oli yksi 7.1.2015 Pariisissa Charlien Hedbon toimituksessa ammutuista.

Siis ihmiset ovat saaneet aikaan erilaiset sotkut, ei esimerkiksi "historia" tai "jumala" tai mikään muu vastaava. Vaikka osa Korsströmin kertomassa on pintaliitoa kulttuurista toiseen, paikoin hän pysäyttää lukijan sellaisiin ajattelijoihin, jotka muistuttavat tästä faktasta.

Huitaisu on kertomus entisen Neuvostoliiton idän tasavalloista. Kirja on saanut oudon suomenkielisen nimensä ja kansikuvansa tästä ohijuoksusta, ja näin lukijan ensivaikutelma kirjan  todellisesta sisällöstä on väärä. Asioihin mennään onneksi sisään paljon syvemmälti kuin vain istumalla teepöydässä Uzbekistanin PEN-klubin herrojen seurassa.

1900-luvun ja sen perinnön määrittelyistä vielä (Philippe Sollersin ajatuksin): meneillään on kaksi samanaikaista ilmiötä – fantastinen tekninen kehitys ja väkivallan ja suvaitsemattomuuden paluu. Miten media tähän reagoi? Puhumalla enemmän asioista, jotka se itse ennalta määrittelee kuin puhumalla siitä, mitä todella tapahtuu. Esimerkiksi tästä voi ottaa vaikkapa puheet ns. arabikeväästä.

Tuva Korsström: Takinkääntäjiä Taškentissa ja muita ajan ilmiöitä. Suom. Tapani Suominen. Like 1998, 206 s. 
Alkuteos (josta tämä on muokattu): Tidresor. Rapporter om förändringen (Söderström & C:o, 1997).

Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 22.1.2015.