Ollaan sivistyneistökodeissa, opettajaperheissä, kansankynttiläpiireissä. Aika on nykyinen, ihmiset samoin juuri nyt eläviä. Tavallisia ihmisiä tavallisine ihmissuhde- ja kasvatusmurheineen.
Niina Hakalahden romaanin Sydänystävän sijoittuminen juuri opettajaperheisiin näyttää raakakopiona sen, miten kasvaminen ja kasvattaminen on vaikeaa asemasta ja ammatista riippumatta. Vastuuta voi paeta niin kotona kuin työpaikalla, vaikka säännöt ja normit edellyttäisivät tiukkaa kiinni pitämistä toisten ihmisten parhaasta. Mitä se paras on, jos itseä ahdistaa?
Hakalahti kertoo kahden ystävyksen tarinaa lapsuudesta siihen keski-iän pisteeseen, jolloin joskus joudutaan tavalla tai toisella kalteville pinnoille. Tässä on aineksia luisuun alkaen homeongelmista ja päätyen seuraavan sukupolven omapäiseen ja omaperäiseen kasvamiseen (toisin kuin jäykkäniskainen opettajaisä haluaisi).
Romaanin antoisinta pohdinnan ainesta on riippuvuuksien kuvaus. Emme elä yksin, mutta eläessämme verkossa joudumme helposti yksinäisiin tilanteisiin, kokemaan irrallisuutta, jota kestämään emme ole saaneet kokemusta. Kukaan ei auta, jos tapahtuu jotakin odottamatonta, jos ihmissuhteisiin tulee arvaamaton särö tai jokin ennalta arvaamaton asia saa arkipäivän raiteiltaan.
Hakalahden kuvaus on elävää, henkilöt ja tilanteet ovat tästä ja nyt – ehkäpä "jostain Tampereelta – tai Pirkkalasta". Alun näennäisen helpon elämän johdosta tulee ajatelleeksi, että juuri tähän meitä opetetaan. Moni asia tulee, tai on ainakin aikaisemmin tullut, kuin manulle illallinen. Omissa lapsissa ja lapsenlapsissa, ja heidän kavereissaan, joudumme viimeistään huomaamaan, että arki ei ole sitä miltä se perheaikakauslehtien kiiltävillä sivuilla näyttää.
Päähenkilö Minnan pyristely vangitsevaa ja yhä enemmän ahdistavaa läheisriippuvuutta (jota sitäkin sanotaan ystävyydeksi) vastaan alkaa pikku hiljaa, mutta sen rajut muodot piiloutuvat tapahtumien vyöryyn. Näin me selitämme epäonnistumisiamme: katsomme että syynä ovat "olosuhteet". Elämän muutos syntyy usein väkisin, ei oma-aloitteisesti suunnittelemalla.
Sydänystävä on arkinen, mutta virkistävä lukukokemus ongelmien kuvauksista huolimatta. Tällaisia me olemme: luulemme tuntevamme toisemme, läheisemmekin, mutta joudumme joskus ihmettelemään, keitä itse olemme.
Niina Hakalahti: Sydänystävä. Karisto 2014, 224 s.
Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 22.1.2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti