Kyse on yhdestä lukuvuodesta NKP:n puoluekoulussa, jonne SKP lähetti jäseniään oppimaan – ja siinä sivussa jäi mieleen muitakin asioita. Kirjoittajan kynä on tuosta lukuvuodesta kehittänyt kertomuksen, joka kattaa asiasisällöllään laajemminkin neuvostovaltion loppuvaiheita.
Matero on osannut yhdistää jouhevalla tavalla omat kokemuksensa, koulun teorian ja arjen sekä kadulla kohdatun siihen, mitä hän nyt ymmärtää Neuvostoliitosta. Turhaan jälkiviisauteen hän ei kuitenkaan sorru, vaan antaa muistikuvien ja faktojen puhua. Hyvä on myös, että neuvostoyhteiskunnan kehnojen ja kummallisten puolien ohella eivät unohdu nekään seikat, jotka olivat joskus jopa kohdallaan.
Nyt kun Neuvostoliitto on jo niin kaukana (21 vuoden eli melkein valovuoden päässä), tällaisten omakohtaisten kuvausten merkitys kasvaa. Näin saamme vastauksia myös niihin pohdintoihin, jotka aikanaan naapurissa matkusteltaessa jäivät kesken tai kokonaan aloittamatta. Muistelmien merkitystä lisää se, että Venäjällä arkistot eivät ole niin auki, että näitä lähihistorian asioita voisi tutkia niiden avulla.
Puoluekoulutus oli vaikuttamista, ja sen oppilaat ottivat kukin tavallaan. Matero kuvaa, miten teoria ja käytäntö luisuivat joskus niin kauas toisistaan, että teorian oli pakko vaieta (se vaikeni ainakin oppilaiden mielissä pitkällä tähtäyksellä).
Materon ote ihmisiin ja tapahtumiin on persoonallinen ja elävä. Omat tuntemukset ovat sopivasti esillä, ja ne ilmenevät myös siitä "jatkokoulusta" (tai pikemminkin jälki-istunnosta), johon NKP:n Suomen osaston Vladimir Fjodorov suomalaiset kansandemokraattiset toimittajat vuonna 1983 määräsi. NKP:n suhde suomalaisiin oli ajoittain kummallisen vääristynyt, mikä onkin sitten ihan oman kertomuksen aihe.
Eero Matero: Brežnevin opissa. Muistelma Moskovan puoluekoulusta. Myllylahti, 2012, 248 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 18.12.2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti