Anarkismin paineet ja alipaineet (R. Meriruoho)

Suomalaisen, mutta etupäässä erilaisissa toimissa läntisissä naapureissa liikkuneen vähän yli kaksikymppisen Robert Meriruohon esikoisteos kiehtoo lähinnä monipuolisuudellaan. Se myös lunastaa värikkäästi saduille asetetut laatuvaateet. 56 runon maailma loikkaa pään sisältä erilaisten työpaikkojen maailmoihin ja myös liukkaille laitureille, sekaviin uniin ja alkoholin pakottamaan puheeseen.

Kokoelman monipuolisiin vahvuuksiin kuuluu sekin, että lähestymistavat ja kieli vaihtuvat siinä kuin maisematkin. Omat manifestit saavat katetta Slussenin betoniseinästä löytyvästä varoituskyltistä. Päähenkilö ei ole aina minä, vaikka sana runoissa usein esiintyykin. Päähenkilönä ovat myös kaupunki (joka on ”valtava peilikuva”) sekä kerrostalo (”1 536 ajastettua herätyskelloa / 1 536 epämääräistä tulevaisuudensuunnitelmaa”).

Yksi kysymys kuuluu, olemmeko me laatikkoasujat muuta kuin levoton ajatus sen jälkeen, kun viimeinen unelmoija on sammuttanut valot. Elämässä pitää olla jotakin muutakin kuin vauhtia, se on yksi manifesteista. Ihmiset ohittavat nykyhetkensä, ”jotta Elämä lyhenee”.

Meriruoho analysoi myös sen, miten media täyttää itsensä (ja meidät) suuruuksilla ja suuruuden ihannoinnilla – ja tästäkin aiheesta kehittyy lopuksi rakkausruno. Mitä muuta tässä maailmassa kannattaa kirjoittaa?

Runoilijan elämää ohjaavat runojen maailmankaikkeudessa pätkätöiden paineet ja epävarmuuden alipaineet. Takakansitekstin mukaan Robert Meriruoho on viimeksi nähty haudankaivajana Färsaarilla.

Robert Meriruoho: Göteborgilainen viikonloppusatu. Runoja. Sammakko, 2012, 78 s.

Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Työssä 1.11.2012