Yhteistyö vihollisen kanssa on petroskoilaisen dosentin Sergei Veriginin mukaan ollut vaikea aihe "poliittisista ja ideologisista syistä" – vai onkohan takakannen teksti kustantajan kynästä? Hyvä, että aihetta on nyt alettu tutkia.
Yhteistyötä tehtiin vihollisten kesken puoleen ja toiseen niin talvisodan aikana kuin vuosina 1941–1944. Syyt olivat useimmiten hyvin inhimillisiä: nälän tai muun uhan keskellä ihminen joutuu tilanteisiin, joissa vastapäätä olevan vihollisuus ei paljon paina.
Verigin on löytänyt arkistoista tietoa myös noin 2 000 talvisodan aikana Neuvostoliiton puolelle jääneen suomalaisen siviilin kohtalosta ja kohtelusta. Tämä liittyy sivujuonteena ns. Terijoen hallituksen toimiin, jotka käytännössä valuivat tyhjiin myös neuvostoliittolaisten viranomaisten tekemisten vuoksi.
Tutkija siteeraa monia erilaisia asiakirjoja, mutta hän ei esitä niille kriittisiä kysymyksiä. Erityisesti joistakin Neuvosto-Karjalassa asuneista suomalaisista kirjoittaessaan hän jättää penkomatta oleellisia asioita: näiden ihmisten taustat ja aseman yhteiskunnassa.
Näyttelijä Katri Lammista käytetään nimeä Jekaterina Ahti. Hänen toimintansa esitetään esimerkkinä epäisänmaallisuudesta. Verigin lainaa NKGB:n asiakirjaa: "Kello 22 kesäkuun 27. päivänä 1941 ilmahyökkäyksen aikana [Petroskoissa], kun radiossa oli ilmoitettu viholliskoneiden lähestymisestä, kansalainen Jekaterina Ivanovna Ahti alkoi tanssia ja huutaa 'venäläiset roistot, voitto tulee olemaan meidän'; kun hänet pidätettiin, hän alkoi huutaa uudelleen 'venäläiset roistot' jne."
Millaista isänmaallisuutta voi odottaa naiselta, jonka aviomies (Jukka Ahti) oli syyttä ammuttu vajaa 3½ vuotta aikaisemmin? Naiselta, joka itsekin oli ainakin joitakin kuukausia vangittuna vuosina 1937–1938?
Veriginillä on mainintoja muistakin vainoista kärsineistä, jotka toivoivat sodan tuovan vapaammat olot. Mutta tutkija puhuu vainoista vain ns. yleisellä tasolla. Hän ei mainitse, että Aino Salmela, joka kesällä 1941 protestoi Petroskoissa pakkoevakuointia vastaan ja vaati selvyyttä vuosina 1937 ja 1938 vangittujen kohtaloihin, oli menettänyt miehensä maalari Otto Granholmin leirille. Mies vangittiin ensimmäisen kerran 1937, toisen kerran 24.6.1941, ja hän kuoli 19.2.1942 NKVD:n Krasnojarskin vankisairaalassa. Mies sairasti tuberkuloosia ja jossakin vaiheessa perhe (ml. tytär Paula) joutui asumaan puuliiterissä.
Verigin ei myöskään tiedä, että suomalaisen miehityshallinnon kanssa yhteistyötä tehnyt Anna Parras menetti miehensä kirjailija Eemeli Parraksen vankeuteen 3.4.1938 ja että mies kuoli 23.1.1939 leirillä. Pakkotoimin Petroskoista evakuoitiin (monen muun ohella) myös kirjailija Hilda Tihlä (s. 1870). Verigin kirjoittaa Tihlästä ikään kuin hän olisi ollut kiukutteleva pikkulapsi, joka ei ymmärtänyt, että stalinilaiset kritisoijat kieltäessään hänen tuotantoaan olivat vain todenneet ne "poliittisesti virheellisiksi ja vahingollisiksi". Itse asiassa tuolloin suoritettiin puhdistusoperaatio, jossa tapettiin hyvin moni Tihlän kollega. Oliko ihme, että hän oli katkera?
Verigin mainitsee vielä "neuvostovastaisia ajatuksia" heinäkuussa 1941 Petroskoissa esittäneen Anna Tourosen. Jos en erehdy, hänen miehensä kivityömies Mikko Touronen vangittiin 13.2.1938 ja ammuttiin 8.5.1938 Karhumäen Sandarmohissa.
Tärkein kysymys jonka kirja herättää on siis: miksi kirjoittaa Neuvostoliiton vuosista 1939–1944 käsittelemättä vuosia 1937 ja 1938? Lähestymistapa muistuttaa liiaksi sitä, miten 30-lukua aikanaan käsiteltiin monissa NKP:n historiateoksissa.
Vaikka oman maan vastaiset puheet olivat (ja ovat) epäisänmaallisuutta, tutkijan (historiatieteen dosentti, Petroskoin yliopiston historian laitoksen dekaani sekä Pohjois-Euroopan historian ja kulttuurin tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja) olisi pitänyt ymmärtää katsoa myös tapahtumien taakse ja sisään.
Sergei Verigin: Pettureita vai sodan uhreja. Yhteistyö vihollisen kanssa Karjalassa toisen maailmansodan aikana. Suom. Veikko Koivumäki. Minerva 2014, 280 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 23.2.2017, joka oli Venäjällä Isänmaan puolustajien ja sotilaskunnian päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti