Petri Tamminen (s. 1966) on kirjoittanut myöhemmin muun muassa monia romaaneja, mutta hänen toinen kirjansa, novelleista koottu mutta tiukasti yhden teeman ympärille rakentuva Miehen ikävä on edelleen pätevä isänpäivä- tms. lahja. Parempi kuin monet ns. sotaromaanit.
Teemana on mies. Aiheesta on paljon kirjoitettu. On sanottu, että jopa liikaa. "Länsimainen itseään pohtiva heteromies" lieneekin ylivallassa kirjallisuudessa ja sen vastapainoksi pitäisi saada jotakin muuta.
Kaikin mokomin. Vastapainoa ei saa, jollei ensin tunne miestä. Tamminen tuntee ja osaa hänestä kirjoittaa. Sävy on ymmärtävä, rivien välissä myös säälivä. Kliseitäkin riittää, mutta myös niillä on viestinsä. "Kun pojat [= miehet] kuolevat, heidän ilmailukirjansa, postimerkkinsä ja savikiekkonsa myydään takaisin niihin pieniin pölyisiin liikkeisiin, joita he ikänsä kolusivat." Tähän lisäisin: noita liikkeitä on yhä vähemmän ja vähemmän. Pojille rakas joutuu hukan teille.
Miehet eivät ole niin sosiaalisia kuin joskus kuvitellaan. Yhdessä pyöriminen esimerkiksi pelikentällä voi hämätä ulkopuolista katsojaa. Miesten osana on usein eristäytyminen, erakoituminen. Työelämästä, avioliitosta jne,. pois potkaistu etsii usein jonkin luolan, johon asettuu ja jää. Jos häneltä kysytään vastauksia vaikeisiin kysymyksiin, vastaus on liian usein alkoholi, puukko tai jotain vastaavaa. "Tytötkin sulkeutuvat [hädän hetkillä] komeroon, mutta pojat eivät tule ulos."
Tämä ei tarkoita, että eikö miehillä olisi valtaa. Päin vastoin. Monilla miehillä on sitä liikaakin, ja joillakin taas uhoa, joka näyttää vallalta tai naamioidaan sellaiseksi.
Miksi sotilaista, säveltäjistä, arkkitehdeistä ja postimerkinkeräijöistä valtaosa on miehiä? Aiheen tutkimusta ei ole suoritettu loppuun, tuskin kunnolla aloitettu. Siksi palaan alussa mainitsemaani seikkaan: joidenkin feministien mielestä miehistä on kirjoitettu tarpeeksi ja jopa liikaa. Minusta tuntuu että jos olisi, maailma olisi parempi paikka elää. Tämähän ei tarkoita, että eikö naisten tulisi parantaa juoksuaan. Pois korkokengät ja vauhtia lisää...
Miehet sotivat. Kyllä. Mutta eivätkö naiset usein kannata näitä sotia?
Liian usein miehen joko eristäytyminen tai sen vastakohta eli yliviritetty julkinen uho johtuvat siitä, että hän ei ole löytänyt itseään. Ehkä on halunnut tehdä jotakin uutta, omaperäistä, epätavanomaista. Ja on tullut torjutuksi tai ainakin "liian originaalina" ei-ymmärretyksi tai pilkatuksi. Miehiä tulisi rohkaista ottamaan itseään kauluksesta, toimimaan positiivisesti.
Tamminen on koonnut novelleihin paljon sellaista, mikä lohduttaa ikämiestä, kun hän muistelee omaa nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Tulee huomanneeksi, että ei ole ollutkaan aivan originaali, vaan samoja piirteitä näyttää olevan monissa muissakin. Jos tarkkaan miettii, ei vain muissa miehissä vaan ylipäätään – koko tässä meidän osin uhoa suosivassa kulttuurissamme.
Petri Tamminen: Miehen ikävä. Otava 1997, 143 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti