Ajankuvaa ja Eurooppaa

Professori emeritus Matti Klinge (s. 1936) tulisi antaa ilmi huumeiden valmistuksesta, joka on jatkunut harkitusti jo hyvin pitkään. Hänen päiväkirjansa on nimittäin sellainen kirjasarja, joka saa aikaan henkisen riippuvuuden. Kun luin yhden, oli pakko jatkaa ja lainata näitä kesästä kesään ulottuvia mietelmäteoksia yhä uusi ja yhä uusi...

Klinge aloitti kulttuurin, historian ja nykyajan ilmiöiden ja hieman politiikankin pohtimisen tässä muodossa vuonna 1999, ja sarja jatkuu. Varmaan niin pitkälle kuin terveyttä ja ikää riittää. Nimimerkki "Ahkera kirjaston asiakas" toivoo tekijälle rutkasti kumpaakin.

Miksi? Ensiksikin miellyttävä on jo idea, ajankohtaisten tapahtumien ja historian ja kulttuurin menneiden ilmiöiden "vapaa pohdinta". Kun kyse on ajankuvasta, ei kuitenkaan rajoituta siihen mitä on tässä ja nyt. Klinge löytää asioille juuria ja selityksiä 1700- ja jopa 1600-luvulta alkaen. Oman maan ja koko Euroopan olotila ei ole syntynyt hetkessä vaan pitkänä prosessina.

Minua miellyttää myös se, että vastoin median valtavirtaa Klinge ymmärtää meidän elävän Euroopassa (sekä Länsi- että Itä-Euroopassa!) eikä jonkinlaisella satelliittiasemalla, jonka oikea kiertorata olisi muka Yhdysvaltain ja Naton ympärillä.

Kuitenkin, ja tässä ovat arkihavainnot professorin havaintojen tukena, kuvitelmat englannin kielen taidon ylivertaisuudesta ovat johtaneet mediassa ja joskus jopa tieteissä kummalliseen vääristymään. Lähteinä käytetään usein vain britti- ja amerikkalaistahoja, koska tuo kieli, kieli... Klinge palaa yhä uudelleen kysymykseen saksan ja ranskan (ym.) kielten merkityksestä meille, jos vain älyäisimme asuvamme Euroopassa (emmekä siis haluaisi olla mikään Amerikan kiertotähti...).

Kun vuonna 2017 juhlitaan Suomen sataa vuotta, kannattaa lukea mitä Klinge on aiheesta vuosien varrella kirjoittanut. Päiväkirjoissa muistutetaan useammin kuin viisi kertaa, että maana ja valtionakin Suomi itsenäistyi erilaisin prosessein viimeistään jo vuodesta 1809 alkaen. Siis ollessaan suuriruhtinaskunta. Lait, kielet, uskonnot säilytettiin ja taloutta kehitettiin uudella tavalla.

Itsenäisyydestä ja kehittymisestä suvereeniksi on eri aloilta esimerkkejä. Oma lukunsa on, miksi juuri 6.12. on itsenäisyyspäivä: side Venäjän hallitukseen kun katkesi lopullisesti jo marraskuun 1917 alkupäivinä. Maalla oli silloin oma parlamentti ja hallitus (senaatti), joten itsenäisyyden tunnusmerkkejä oli kosolti.

Toinen seikka on, että Suomessa ei tarpeeksi tajuttu tätä itsenäisyyden olemusta, ja muun muassa taloudellinen ja muu kaaos sekoitti vallanelinten toimia. Siihen liittyi myös syöksy sisällissotaan.

Suvereenisuutta ainakin kulttuurisessa mielessä rakennettiin jo 1600-luvulla, Klinge muistuttaa. Tosin osana Ruotsia, ja se piti kehitystä tietyssä muotissa. Tähän sisältyi myös uskonpuhdistusajan jälkeen koettua kipuilua, joka vei monet teloituspölkylle tai vankilaan. Ruotsin vallan erikoisuuksiin kuului muun muassa vuonna 1617 Örebron valtiopäivillä vahvistettu katolisten, tataarien ja romanien vaino. Kolme vaarallista ryhmää! Autonomian aikana alettiin päästä irti muun muassa kuoleman- ja ruumiillisista rangaistuksista.

Päiväkirjamuotoinen teksti opettaa myös lukutekniikkaa. Kaikkea ei ole pakko ahmia, oppii ylihyppäämisen ja keskittymisen taitoja. Anteeksi annettavaa tämäntyyppisessä kirjoittelussa on myös samoihin asioihin palaaminen; senkin ilmiön pureksintaa teossarjan ääressä oppii.

Matti Klinge: Päiväkirjastani MCMXCIX: Fin de siècle 1999. Helsingissä: Otava, 1999, 255 s.

Matti Klinge: Palmyran raunioilla. Päiväkirjastani 2015–2016. Siltala 2016, 260 s.

Tähän väliin mahtuu 16 muuta vastaavaa teosta, joka vuosi ilmestyneet. Kustantaja on välillä vaihtunut; Otava koki, Klinge antaa näin ymmärtää, tällaisten julkaisemisen tarpeettomaksi. Kuvassa teos vuodelta 2003; Klinge on myös innokas kuvantekijä.
Tämä teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 23.12.2016.