Tämä teatteriohjaaja Kurt Nuotion (s. 1939) muistelmateos kattaa vuodet 1966–1978. Sivuilla on paljon muutakin, mutta laajimmat ja paljastavimmat muistot liittyvät Porin Teatteriin sekä kesken Nuotion työvuosien yhteisteatterista kaupunginteatteriksi muuttuneeseen työpaikkaan Kuopiossa.
Jos ei ole arkielämä aina yksinkertaista niin ei ole työntekokaan. Nuotio kuvaa omien ideoidensa toteuttamista, siis näyttämöllepanoa, joskus sellaiseksi kujanjuoksuksi, että heikkohermoinen olisi heittänyt kintaat nurkkaan. Mieleen tuleekin, että miten ihmeessä jonkun ihmisen (ammattilaisen!) työhön palkanneet ovat voineet käyttäytyä niin sikamaisesti tätä työntekijää kohtaan.
Äärimmilleen ilmiselvä viha Kurt Nuotion työtä kohtaan kärjistyi Kuopiossa hänen purjeveneensä vaurioittamiseen (josta ei voi työnantajaa syyttää, koska syyllistä ei saatu selville) mutta myös henkilökohtaisempaan haukkumiseen, johon taas syylliset tiedetään. Heidän nimiään Nuotio ei jätä kertomatta.
Jos joku selitys löytyy kunnallisten ja puolikunnallisten teatterien johtokuntien jäsenten (ja toimitusjohtajien tms.) toimille, niin se liittyy Kurt Nuotion kaltaisen taiteilijan luovaan työtapaan, jatkuvaan itsensä ylittämisen vimmaan ja vaikeaan luokiteltavuuteen. Tällaisen ohjaajan palkanneet varmaan kuvittelivat, että kyse on yksinkertaisesta kokoonpanotyöstä liukuhihnan äärellä, johon palkatun pitää olla tyytyväinen ja nöyrän hiljainen. Palkanhan maksoi johtokunta veronmaksajien edustajana.
Porissa eräs joitakin paikallisia jääriä kiusannut asia oli Nuotion perustama nuorisoryhmä, oppilaskoulu Aktiivi. Sen tekemisiä alettiin vahtia ikään kuin kyseessä olisi melkeinpä terroristikoulutus. Myös jotkut kantaa ottavat uutuusnäytelmät nostattivat laineita, jopa skandaaleja.
Mutta Porin teatteritalon yli 130-vuotinen historia olisi paljon värittömämpi, jos Nuotio ei olisi työskennellyt siellä ja vähän sen ulkopuolellakin vuosina 1968–1971. Muistelmista saa tuosta ajasta paljon elävämmän käsityksen kuin teatterin virallisesta historiikista (Marja-Liisa Lampinen: Teatteri Porissa).
Kuopiosta vuosilta 1974–1978 mieleen jäävin asia ovat henkilösuhteet, joihin jo viittasin. Ainakin kahden teatterin hallituksen jäsenen toiminta oli työpaikkakiusaamista. Se, ehkä näin voi sanoa, tapahtui onneksi julkisesti eikä niin kuin nykyään usein, nimettä internetissä.
Mainittuihin muistelmien vuosiin liittyy myös työtä Helsingissä ja Tampereella (kaupunginteatteri, Ahaa) ja jopa Petroskoissa. Näitä töitään ja muuta elämäänsä kirjoittaja kuvaa elävästi. Vauhti ei ole kuviteltua, tekstiin väkisin ympättyä: uran varrelta löytyy todellakin hurjia mäkiä ja mutkia.
Teoksen nimi tulee erään "teatterin ystävän" epäilystä, että Nuotio olisi KGB:n eversti. Tämä mihinkään lokeroon sopimaton SDP:n jäsen! Tuollaisia leimakirveen heittelyjä toisaalta on kulttuurin alalla kyllä riittänyt. Omastakin kokemuksestani (mm. Porin Teatterissa 1979–1986) kerron, että suurin osa heittäjistä on ollut kokoomuslaisia, mutta mahtuu mukaan kepulaisiakin.
Nykyään näyttävät ainakin Lappeerannassa "teatterin ystävät" löytyvän lähinnä perussuomalaisista.
Kurt Nuotio: Everstiksi epäilty mies. Otava 2016, 447 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti