Muisteltu vuosi 1918 (ja unohdettu...)

Kirjat kertovat harvoin jos koskaan mitään tulevaisuudesta, mutta sen sijaan historiasta ne tietävät joskus ihan tolkullistakin. En tarkoita kaunokirjallisuutta, jolla on hyvässä tapauksessa tuntosarvet joka suuntaan, vaan historiallista ja muistelukirjallisuutta, jolta voi odottaa jotakin tietoa menneestä.

Helmikuu 2016 oli blogissani historiakuukausi. Luetut kirjat ja pari yhteensattumaa johtivat siihen, että historia tarkoitti tällä kertaa vuotta 1918 ja siihen liittyviä asioita.

Paljonhan on kirjoitettu... Mutta tuntuu suurelta vahingolta, että aikanaan ei olla vielä enemmän talletettu vuoden 1918 kokeneiden muisteluja. Itse olin mukana pienen julkaisun Me elimme 1918 tekemisessä. Painoskin oli pieni, mutta haastateltujen muistot tuntuvat yhä merkittäviltä.

Suurella kunnioituksella suhtaudun kaikkiin, jotka vuoden 2000 ohitettuamme paneutuvat vakavasti aiheeseen. Saatavilla on sekä harrastelijoiden että ammattilaisemmin toimivien työn tuloksia, eikä niiden vilpittömyydessä voi nähdä suurta eroa.

Voisinhan kirjoittaa itsekin... kynnyksen ylittäminen lienee vaikeaa siksi, että ei ole tarpeeksi tietoa. Toisaalta sitä on. Kerron tässä lyhyesti neljästä henkilöstä. Jokaisen kohtalo oli erilainen. Kolme on sukulaisiani ja he ovat tässä siksi, että tunnen tapaukset hyvin. Neljäs henkilö on esimerkki siitä, miten tieto on kadonnut.

Sanna oli 16–17-vuotiaana Kiikan punakaartin huoltoväessä ja pakeni muiden mukana kohti Lahtea. Hänet merkittiin vuosikymmeniä kadonneeksi, kunnes eräs tutkija löysi Kansallisarkistosta paperin, jonka mukaan hänet ammuttiin vankileirillä. Hänestä ei ole valokuvaa, mutta sen sijaan sellainen on merikarvialaisesta Eemilistä. Hän liittyi paikalliseen punakaartiin, ja valkoiset ampuivat hänet "varmuuden vuoksi" jo 24.2.1918.

Kolmas henkilö kirjoitti kokemuksistaan sisällissodassa ja sen jälkeisistä tilanteista. Hän oli vankileirillä ja vankilassa ja muutti sitten Kanadaan. Tämä Paavo palasi Eurooppaan, Neuvosto-Karjalaan, jossa hän aikakauslehdessä Punalippu ja teoksessa Rohkeesti, hehkuvin rinnoin... muisteli vuosia 1917 ja 1918 Porissa ja sen jälkeisiä tilanteita.

Minulla on kopio neljännen henkilön Kokkolan vankileiriltä 25.3.1918 (huom. päivämäärä!) veljelleen Pitkärantaan lähettämästä postikortista. Lähettäjä, Erkki, asui  Tainionkoskella. Hänestä on tiedossa niin aikaisempi vierasperäinen kuin myöhempi suomalainen sukunimi. Elossa on sukulaisia, joiden kanssa olen tekemisissä. Heille Erkki on edelleen kadonnut mies. "Tarina kertoo", mutta siihen ei ole mitään vahvistusta, että hänet olisi ammuttu keväällä 1918 Joutsenon Korvenkylässä soramontulla. Varsin kattavasta tiedostosta Suomen sotasurmat 1914–1922 häntä ei löydy millään sukunimellä.

Nuo ovat menneitä. Vuonna 2016 tulee mieleen: miksi en minä, joka vielä olen tätä tiettyä sukupolvea, aikanaan enemmän etsinyt keskustelukumppaneikseni heitä, jotka kokivat nuo ajat...

Katso myös:
Korjus: Kuusi kuolemaantuomittua
Niemi: Raumalaisten sisällissota

Merikarvialainen Eemil kotipihassaan kesällä 1917. Seuraavana kesänä hän oli kuollut mies, yksi sodan uhreista.