Imatra sotavuosina. Useimpien nykyimatralaisten mieliin ei aiheesta voi tulla mitään itse koettua, mutta muun muassa lehtiartikkeleihin ja kirjoihin koottua muistelua on kyllä tarjolla varsin runsaasti.
Eräs keskeisistä henkilöistä muistiin merkitsijöiden joukossa oli Kalevi Heitto. Hän työskenteli sota-aikana Imatralla ja pystyi näin asettamaan muidenkin muisteluja asiallisiin yhteyksiin. Hänen kädenjälkensä näkyy vahvasti Kanta-Imatran seuran alkuaikojen julkaisutuotannossa.
Imatra sotavuosina 1939–1944 lupaa nimellään paljon. Siihen on kerätty yhteen useista eri lähteistä kertomuksia, joiden kokonaisuuden perusteella lukija voi rakentaa oman käsityksensä joistakin keskeisistä ilmiöistä ja tapahtumista.
Käytössäni on ollut kirjan vuonna 1998 otettu näköispainos. 1. painos ilmestyi 1981. Hieman outoa on, mutta ei tällaista kirjallisuutta koskien ainutlaatuista, että ensimmäisen painoksen virheitä ei ole kukaan vaivautunut lukemaan ja korjaamaan. Vain yksi esimerkki: sivulla 99 mainitaan tarjoilija Stenvallin etunimeksi sekä Taru että Tatu. Kumpi oikeasti?
Kiintoisampi tällainen tiukkoihin aikarajoihin pysyttäytyvä kirja olisi niin toimitettuna, että annettaisiin myös yhteenveto tapahtumien kulusta ylipäätään. Toinen huomautus on pakko tehdä siitä, että kaikki ei liiity aiheeseen. Esimerkiksi liitetiedostot ovat ihan turhia.
Toisaalta aihepiirin täydennykseksi olisi pitänyt saada enemmän asiaa siviilielämästä, kotirintamasta, joka oli ja eli Imatrallakin. Tietoa olisi varmaan ollut käytettävissä tuon ajan eläneiden muistelmista.
Voimalaitos on kirjassa varsin keskeinen "henkilö", eikä syyttä. Se oli seudun ainoa koko sota-ajan toiminut teollisuuslaitos. Sen generaattoreita ei ollut varaa pysäyttää tiukoissakaan tilanteissa, koska saatu sähkö oli koko maalle äärettömän tärkeä.
Voimalaitos oli joidenkin pommitusten kohteena. Niistä ja laitoksen muuhun toimintaan liittyen Heitto on koonnut varsin paljon tietoa. Pahin tilanne oli heti jatkosodan alussa, 2.7.1941, jolloin laitoksen kytkinkentälle osui kolme 500 kg:n pommia. Suurin osa telineistä ym. oli romuna ja katkaisijoiden öljy syttyi palamaan. Palomiesten jälkeen paikalle tulivat sähkömiehet, joiden ammattitaitoa ei voi kuin ihailla. Laitoksen alueelle saatiin sähkö kolmen tunnin kuluttua ja valtakunnan verkkoon voimalaitos liitettiin runsaan kahden vuorokauden kuluttua.
Sota-ajan sankaruudesta teos sanoo suoraan ja rivien välissä paljon sellaista, missä koeteltiin kansalaisten kuntoa ja terveyttä ilman, että oltiin pyssyt kourassa etulinjoissa. Kuten sanottu, juuri tästä puolesta lukisi historiasta kiinnostunut tässäkin tapauksessa enemmän.
Kalevi Heitto: Imatra sotavuosina 1939–1944. Kanta-Imatran seuran julkaisu N:o 4. Näköispainos, Lappeenranta 1998, 127 s.
Kirjoitus julkaistaan ensimmäisen kerran tällä palstalla 10.4.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti