Vaikka imatralainen kotiseutuyhdistys on julkaissut useita paikkakunnan ihmisiä ja historiaa kuvaavia teoksia, kaikkein elämänmakuisin lukemistani kirjoista on jo edesmenneen Aulis Väisäsen kirjoittama ja itse kustantama muistelma.
On monta syytä, miksi teos ylittää monet muut. Kaikki syyt eivät liity Imatraan. Vaikka pääasiallinen näyttämö on Tainionkosken tehtaat ja näkökulma on korjaus- ja huoltomiehen, kertomukset esimerkiksi työsuojelun tilasta ja ihmisten joutumisesta erilaisiin vaaroihin ovat olleet arkipäivää kaikilla teollisuuslaitoksilla.
Muistutetaan vain parista asiasta, jotka olivat monille kohtaloksi. Kuolemia sattui tällä työpaikalla esimerkiksi suolaan hautautumalla ja erilaisten myrkkykaasujen täyttäessä työtilan. Ilman laadun tarkkailu oli olematonta ja kuulosuojaimet alkoivat yleistyä vasta 1970-luvulla. Monet Väisäsen kertomista onnettomuuksista niin työpaikalla kuin työmatkoilla viestivät, että elämä on ollut mitä suurimmassa määrin arpapeliä. Väärään aikaan väärässä paikassa, se koitui monen kuolemaksi.
Kirjoittaja ei salaa ihmisten omien toimien merkitystä. Esimerkiksi alkoholin käytöstä kerrotaan suorasukaisesti niin kuin monesta muustakin seikasta, jota periaatteessa voisi pitää yksityisasiana.
Imatran kirjastoissa olevat Väisäsen muistelmat ovat kiertyneet hiirenkorville: saatankin kuvitella, miten niitä on ahmittu vuosikymmenen kuluessa. Kirjassa on omilla nimillään mukana niin suuri määrä henkilöitä, että vain paljasjalkainen tai pitkään paikkakunnalla asunut pysyy kaikessa kärryillä. Mukana on jopa Neuvostoliittoon muuttaneita.
Kertomuksia voi pitää myös paljastuksina, joiden suhteen lukijat ovat olleet ilmeisen tarkkoja. Lainaamassani kirjaston kappaleessa oli korjausmerkintöjäkin: esimerkiksi nimi Rautio on korjattu Reimaniksi (s. 236) ja Savolainen Huhtaseksi (s. 266). Mutta kirjassa on myös asiapaljastuksia. Esimerkiksi mielenkiintoinen oli tapaus, jossa tehtaalla oltiin viemässä poltettavaksi työntekijöistä tehtyjä ns. mustia listoja. Joku huomasi paperit ja pelasti osan niistä todisteeksi siitä, miten työnantaja oli kiinnostunut muustakin kuin työkyvystä.
Väisäsen kertomuksen laajuus ja kerronnan elävyys pistävät pokkaamaan. Myös rintamakuvaus on mieliinpainuva. Jos pitää lyhyesti sanoa, mitä sota oli rivimiehen näkökannalta, Väisäsen kertoma riittää. Tässä on kyse Viipurinlahden saarten taisteluista (vrt. Benedict Zilliacusin muistelmien loppu, jossa ollaan samassa maisemassa!).
Pystyn antamaan vain yleiskuvan ja osakatsauksen siitä, mihin kaikkeen pystyi työn lisäksi järjestöelämässä kouliintunut ammattityömies. Aulis Väisäsen muistelmat sopivat hyvin esikuvaksi monille omia muistelmia suunnitteleville.
Aulis Väisänen: Nähtyä ja koettua vuosien varrelta. Imatra 2003, 278 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 19.4.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti