sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Monenlaista mosaiikkia Imatralta

Kotiseutuyhdistysten kirjasarjat ovat usein monipolvisia kokoelmia erilaisia historiaan liittyviä muistoja. Jos niistä ei olisi tehty kirjoja, ne parhaassa tapauksessa olisivat jääneet vain kaukaisten vuosikymmenten lehtien sivuille – siis hapertuvien vuosikertasidosten ja mikrofilmien kätköihin.

Osa Kanta-Imatran seuran julkaisujen teksteistä onkin aikaisemmin nähnyt päivänvalon paikallisessa lehdessä Ylä-Vuoksessa. Kalevi Heitto teki aikanaan suuren työn saattaakseen näitä ja monia muita tekstejä julkaisukuntoon.

Työtä on vuosikymmenien päästä syytä arvostaa, vaikka toki tämäntyyppisten julkaisujen heikkoudetkin huomaa etäältä paremmin. Kun monet asiat eivät ole uusille sukupolville omien havaintojen tai läheisiltä kuultujen perusteella tuttuja, on tarinoita jotka jäävät kirjoissa irrallisiksi.

Mutta kuvaa historiasta nuo irrallisetkin palat rakentavat. Järjestyksessä toinen kirja, joka tuli vasta 23 vuotta ensimmäisen julkaisun jälkeen, on monipuolinen kooste. Kunnallisen ja alueellisen kehityksen kuvaus, kertomukset muun muassa Varpasaaresta, Meltolasta ja Siitolasta, Vuoksen lohi, lennätinlaitoksen historia sekä jotkut henkilöesittelyt ovat edelleen ihan pätevää tietoa. Vanhaa Imatraa sanoin ja kuvin kannattaa pitää omassakin kirjahyllyssä.

Itse pidän eniten Viljo Ahon kuvauksesta puunuitosta Vuoksella sekä Pauli Jyllinkosken ja C. O. Aron kalastuksesta kertovista artikkeleista. Veden, siis Vuoksen ja Saimaan, merkitys koko alueelle on ollut hyvin merkittävä monin eri tavoin. Niiden historia antaa pohjaa miettiä, miten tärkeää luonnon varjeleminen ihmisen mielettömimmiltä kotkotuksilta on. Vesiensuojelu on ikuisuuskysymys, jossa ei pidä antaa otteen herpaantua.

Muistojen mosaiikkia Imatralta on kooste lyhyitä kuvauksia, ja siinäkin on mukana vanhoja valokuvia. Kirjapainossa niitä on kohdeltu hellästi, painojälki on hyvä! Tekstikokonaisuus on kuitenkin hajanainen, ei niin ajateltu kuin edellisessä julkaisussa. Monista kirjan aiheista kuulisi mielellään enemmänkin, ja jotkut niistä ovatkin tulleet esiin muissa yhteyksissä.

Koska puita kaataneita "hirmumyrskyjä" on ollut ennenkin, niillä on ollut erilaisia vaikutuksia ihmisten suunnitelmiin ja elämään. Mielenkiintoinen on tapaus, jossa myrsky vaikutti itsensä arkkitehti Alvar Aallon suunnitelmien toteutumiseen (Muistojen mosaiikkia Imatralta, sivu 76).

Vanhaa Imatraa sanoin ja kuvin. Toim. Kalevi Heitto. Kanta-Imatra seuran julkaisu N:o 2. Imatra 1973, 125 s. (lisäksi mainosliite).
Muistojen mosaiikkia Imatralta. Kanta-Imatra seuran julkaisu n:o 6. Toim. Kalevi Heitto. Imatra 1991, 109 s.


Julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 27.4.2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti