... ja niin vanhaa (A. Belyi)

Maailmassa on paljon kaupunkeja, monenlaisia. On suuria metropoleja ja pieniä muutaman asukkaan ja ajatuksen kirkonkyliä. Toiset kaupungit unohtaa helposti, joitakuita ei koskaan, vaikka olisi vain käväissyt niissä. On pääkaupunkeja, joissa päätetään monenmoista, on teollisuuskaupunkeja, joissa aurinko on punertava, savuisen taivaan takana kelluva ympyrä. On satamakaupunkeja, joissa haisevat kala, öljy ja pirtu. Kaikilla kaupungeilla on yksi tärkeä yhteinen piirre: niissä asuu ihmisiä, jotka hyörinällään saavat kadut ja torit elämään, päivät ja vuodet kulumaan. Ihmisajatuksia on kaikkialla, huhut ja sanomalehdet kertovat omasta ja muista kaupungeista, elämästä.

Kaupungeista on kirjoitettu paljon: muistelmia, kuvia vanhoista ajoista, elämästä laitakaupungilla. Tapahtumat pyrkivät jotenkin olemaan pohjimmiltaan samanlaisia, oltiinpa missä tahansa ja milloin tahansa. Eri paikoissa ja eri aikoina saatetaan puhua hieman eri tavalla hieman eri ongelmista, mutta kuitenkin aina ihmisestä, hänen pulmistaan ja toiveistaan.

Andrei Belyi on ensimmäinen huomattava venäläinen ns. moderni kirjailija. Osaksi pohjautuen edellisen vuosisadan maailmankuuluun venäläiseen perinteeseen ja osaksi kehitellen 1900-luvun alun uusia teknillisen aikakauden virtauksia hän kirjoitti sekä runoa että proosaa. Suurimmaksi osaksi hänen suorasanainen tekstinsä on melko vaikeatajuista symboliikkaa. Tärkein ja kuuluisin teos, nyt suomennettu Peterburg ei kuitenkaan ole monimutkainen. Se ei ole Joycen tapaista tajunnanvirtaa, vaan liikkuvia, ilmavia ja nopeitakin kuvia keisarillisen Venäjän pääkaupungista vuosisadan alussa, suurlakon vuonna. Kirja on täynnä kaikkea, mitä voi kuvitella tuohon aikaan tapahtuneen, itse asiassa kaupunki (Pietari) on jonkinlainen lahoavan ja kuolevan valtakunnan symboli.

Ilmassa on uusia ajatuksia, kaiken keskellä odottaa muutos tuloaan. Keisarilliset hallitusvirkamiehet tekevät päätöksiään, mutta todellinen elämä sykkii lakkokokouksissa, kaduilla jaettavissa lentolehtisissä ja monien yksityisfilosofien ajatuksissa. On anarkisteja, teosofeja, antroposofeja ja erilaisia marxilaisia. Ihmiset kulkevat kaduilla, sulkeutuvat huoneisiinsa. Kaikki odottavat jotakin, toiset eivät enää jaksa: he toimivat.

Peterburg on kahdessa suhteessa huomionarvoinen kirja. Ensiksikin kirjailija toteuttaa siinä mielenkiintoisia ideoitaan kirjoittamisesta. Hän pyrkii tietoisesti tyyliin, jossa yksittäiset sanatkin ohjataan virittämään lukijassa tietynlainen "sielun melodia", luomaan kiinteä ja elävä tunnekokonaisuus. Lauseet eivät sinällään kerro kaikkea, sanojen valinta ja rytmi sitäkin enemmän. Toiseksi Belyi kirjoitti teoksen peräti viitenä eri versiona. Ensimmäisen käsikirjoitus on vuodelta 1911, viimeinen muuttunut laitos ilmestyi Berliinissä 1922. Eräitä näistä kirjoista on pidetty jopa kokonaan eri romaaneina, niin paljon kirjailija on muuttanut ja muuttunut.

Tämä muuttaminen kuvastaa Belyin käsityksiä kirjoittamisesta ja ilmeisesti myös maailmasta yleensä. Jotta voisi elää "ajan valtimolla", on aina muututtava ja opittava lisää. Kirjailijantaipaleensa alussa, kirjoittaessaan symbolistisia runoteoksiaan, Belyi oli tunnettu teosofina ja kuolemanjälkeisten asioiden pohtijana. Myöhemmin Peterburgia kirjoittaessaan hän siirtyi marxismiin ja kehitteli siitä oman, mystiikalla täydennetyn filosofiansa.

Peterburg on paksu, mutta ei pitkä tarina. Kääntäjä Esa Adrian sanoo sitä Venäjän kirjallisuuden hauskimmaksi, joka tapauksessa se on mielenkiintoinen ja elävä, kuin suurkaupunki itse.

Andrei Belyi: Peterburg. WSOY 1968.

Teksti on julkaistu ensi kerran Tyrvään Sanomissa 6.7.1968.