Pari kertaa olen ollut eläkeläisten tapaamisissa mukana keskusteluissa, jossa on pohdittu omaelämäkerran kirjoittamista. Osa läsnäolleista on ollut aiheesta kiinnostunut, osa taas on katsonut, että ei ainakaan itselle ole tapahtunut mitään muistelemisen arvoista – ei ainakaan mitään ns. paperille laitettavaa.
Kuitenkin jokainen meistä muistelee menneitä, koetut asiat ovat aika yleisiä puheenaiheita. Kerromme toisillemme mitä olemme nähneet ja kuulleet, ja joskus päädytään lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin saakka. Pari kertaa olen kuullut, miten joku on kertonut kirjoittaneensa sota-ajan lapsuuden tapahtumia muistiin siinä tarkoituksessa, että omat lapset, lastenlapset ja tulevat polvet tietäisivät, millaista elämä silloin oli.
Nuoremmille kertominen onkin yksi muistelemisen tärkeistä tarkoituksista. Elämän ehdot ovat muuttuneet, maailma on toisenlainen. Nykyajan uutisia ja omaa elämää pitää voida verrata johonkin. Myös siihen, mitä ennen on koettu ja miten on eletty.
Omien muistelmien tai sukulaisen elämäkerran kirjoittajalle ovat neuvot kalliita. Työn aloittaminen voi olla vaikeaa esimerkiksi siksi, että aiheita ja aineistoa tuntuu (ainakin oman elämän kohdalla) olevan paljon. Jostakin pitää ottaa kiinni, jostakin aloittaa. Omista vanhemmista ja varsinkin esivanhemmista kirjoittamiseen voi olla aineistoa puolestaan niukasti, ehkä vain omia hajanaisia muistoja ja muilta kuultuja yksityiskohtia.
Aloittamisen helpottamiseksi kannattaa keskittyä johonkin ajankohtaan tai rajattuun teemaan. Voi kirjoittaa kokemastaan sota-ajan lapsuudesta ja pysyä tässä aiheessa antamatta ajatusten seikkailla muualle. Omia muistikuvia voi ruokkia valokuvia katselemalla, lukemalla aiheeseen liittyviä kirjoja, tutkimalla siltä ajalta mahdollisesti säilyneitä sukulaisten kirjeitä jne. Sukulaisten ja lapsuudenystävien kanssa keskusteleminen voi synnyttää ideoita.
Kerrottavan ajankohdan aineistoon tutustuminen on aina hyödyllistä. Liikkeelle voi lähteä vaikkapa oman asuinpaikan paikallislehden vanhoista vuosikerroista. Kenties sieltä löytyykin jotakin omista vanhemmista tai sukulaisista? Tai ainakin kotikylästä?
Jotkut ovat kirjoittaneet omista kouluvuosista tai oman elämän aloitusvaiheesta eli oman perheen perustamisesta. Usein näissä aiheissa auttavat valokuvat ja asiakirjojakin löytyy: koulujen toimintakertomuksia ja vihki- ym. todistuksia. Jotkut vaivaavat tällaisen aineiston etsimisellä sukulaisiaan, jotkut kysyvät apua maakunta- tms. arkistoista. Kyse on myös siitä, paljonko aikaa ja vaivaa aineiston etsimiseen haluaa käyttää. Myös rahaa tarvitaan ainakin asiakirjojen kopioihin.
Harvalla riittää aikaa ja energiaa "koko elämän" kertomiseen. Parhaassa asemassa ovat he, joilta löytyy vuosien varrelta päiväkirjoja. Tällöinkin useimmissa tapauksessa sukelletaan omaan nuoruuteen. Jokainen nuoruudessaan päiväkirjaa pitänyt löytää niistä jotakin sellaista, mitä ei enää muistanut olleen olemassakaan...
Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 20.3.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti