Kirjailijat pohtivat varsinkin muistelma- ja esseetyyppisissä teksteissään asioita joskus niin "todellisuuteen aukkoja jättävällä" tavalla, että lukija alkaa miettiä puuttuvia seikkoja – hän alkaa siis ikään kuin paikata reikäistä verkkoa.
Aloin pohtia asiaa luettuani kaksi Anita Konkan teosta, hänen setänsä elämäkerran Musta passi (2001) sekä teoksen Unennäkijän muistelmat (2014).
Kirjoittaja sanoo, että hän ei osaa venäjää. Isä (lahjakas ja aikaansaava kääntäjä Juhani Konkka) yritti kieltä tytölleen opettaa, mutta tämä ei halunnut. Anita Konkka kertoo myös olleensa kielen alkeiskurssilla, mutta epäselväksi jää, hallitseeko hän edes kyrillisiä kirjaimia. Joissakin kohdin selviää myös, että kirjoittaja on eksyksissä niin yksinkertaisessa asiassa kuin jonkun paikkakunnan löytämisessä kartalta.
Tällaiset seikat haastavat lukijan auttamaan. Haluttaa opastaa kirjoittajaa, jolla on vaikeuksia lukea karttaa ja orientoitua vieraskielisessä ympäristössä. Tätä tunnetta vahvistaa kertomus tapaamisesta Viron Viljandista kotoisin olevan lääkärin kanssa. Konkka kertoo: "Hän puhui vain viroa. [...] Kielimuurin takia en osannut puhua hänen kanssaan, siksi meidän viestintämme jäi molemminpuoliseksi hymyilyksi."
Hetkinen! Kun virolainen ja suomalainen kohtaavat, kyllä kai hymyä enemmän yleensä löytyy... Tulkitsen, että kyse on ollut, niin tässä kuin venäjän kielen osalta, tietoa enemmän ujoudesta tai saamattomuudesta tai näiden tunteesta. Joskus tällaisille muisteluille on tyypillistä omien kykyjen ja tilanteen merkityksen vähättely. Miksi? Sitä lukija ei saa tietää. Sekin herättää halua verkon paikkaukseen. Tällaiseen ujouteenko liittyy myös ihmettely, että viron sanaa "seniks" ei löydy sanakirjoista. Se merkitsee "toistaiseksi", kertoo jo taskusanakirja.
On tällainenkin esimerkki: Konkka kertoo saaneensa virolaiselta kirjailijalta Arvo Valtonilta uudenvuodenkortin. Siinä luki: "Sinuga kohtaminen oli mõõdunud aasta üks ilusamaid hetki." Kortin saajan oli käytävä kirjastossa (sinänsä ymmärrettävää) tutkimassa sanakirjoja (huom. monikko!), jotta hän sai selville mitä Valton kirjoittaa. Niin, jos ei osaa arvata...
Keskeneräinen tai rikki mennyt verkko voi olla antoisa tutustumisen kohde. On hyvä, että lukija haastetaan monin eri tavoin. Edellä kuvatut esimerkit muistuttavat, että haastaminen tuottaa monenlaista pohdintaa...
Julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 20.3.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti