Miten käy, jos kirjailija käyttää jotakin sanaa "vähän sinnepäin", miten kääntäjän pitäisi suhtautua asiaan? Miten huomata sanaleikki ja kääntää se oikein?
James Joycen kertomuksen Sisaret kärryissä on "reumaattiset" (alk. rheumatic) pyörät. Mutta Joyce tarkoitti (ilmeisesti?), että pyörät ovat pneumaattiset (alk. pneumatic).
Kyseessä oli siis sanoilla leikittely. Pentti Saarikoski käänsi sananmukaisesti (Dublinilaisia, 1972), mutta internetistä löydän tiedon, että monille muille kielille kääntäneet ovat korjanneet kirjailijaa ja muuttaneet reumaattisen pneumaattiseksi. Tämä on perusteltua silloin, kun käännettävässä kielessä nämä sanat eivät muistuta toisiaan. Suomeksi Saarikosken valinta toimii, vaikka ajatus kulkee erikoiseen suuntaan. Paineilmasta reumatismiin... Vakavasti puhuen: mistä voimme tietää, mitä Joyce tarkoitti?
Käännösten pienistä kukkasista olen kirjoittanut aikaisemmin Anton Tšehovin suomennosten yhteydessä. Aivan liian usein ei ole nähty sitä, että kirjailija ei suinkaan sattumalta antanut jollekin henkilölle tai paikalle jotakin tiettyä nimeä. Siinä tapauksessa se tulee kääntää. Äärimmilleen Tšehovin "nimittely" toteutuu kertomuksessa Hevosenkaltainen sukunimi, mutta myös monet muut kertomukset pitäisi lukea ymmärtäen, mitä alkuteksti todella sanoo.
Tämä koskee myös William Shakespearea. Paavo Kajanderin ikivanha suomennos piti kunniassa hänen ideoitaan. Ei ole sattuma, että näytelmässä Miten haluatte papin nimi on Olivarius Vääräläinen ja että tarinassa Verta verrasta esiintyvät tyhmä oikeudenpalvelija Kyynärpää ja pyöveli Hirmulainen. Ja tietenkin Shakespearen näyttämöllä häärää myös päihtynyt kattilanpaikkuri Risto Sukki (Kuinka äkäpussi kesytetään).
Suomen kielessä ovat sormet ja varpaat, venäjässä vain "paltsy". Monissa kielissä käsitteet eivät mene yksi yhteen suomen kielen kanssa, esimerkkejä väärinymmärryksistä löytyy myös kun puhutaan sukulaisista.
Sukulaisten merkitys lienee kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa vähentynyt, koska aika moni ei enää tiedä, mikä on nato, käly, kyty, lanko... Kauhulla ajattelen sellaisenkin päivän tulevan, että ei enää tunneta käsitteitä miniä, vävy, eno tai serkku... Mutta kirjallisuudelta odotan, että jos kirjoittaja tietää asiat niin kääntäjänkin on tiedettävä.
Kirjoittaessani Fazil Iskanderin teoksesta Setäni arvo siitä nousee huomautin, että teoksen nimessä ja monesti sisäsivuilla oleva "setä" ei vastaa sitä, mistä kirjassa puhutaan. Henkilö, johon usein viitataan, on kertojan äidin veli. Siis eno! Mikään selitys virheelle ei voi olla se, että venäjäksi niin setä kuin eno ovat "djadja".
Mutta meni vipuun Pentti Saarikoskikin. Hän ei erottanut englannin sanan nephew kahta eri merkitystä. James Joycen kertomuksessa Kuolleet (kokoelmassa Dublinilaisia, 1972) hän puhuu päähenkilö Lilyn veljenpojasta, vaikka yhteydestä ilmenee, että Lilyllä on vain sisaria. Siis henkilö on sisarenpoika.
Itse kertomus on taiturimaisen monipolvinen ja päättyy "nykyisen rakkauden entisiin rakkauksiin perustuviin mielikuviin ja heijastuksiin", kuten asian lyhyesti ilmaisisin.
Julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 20.3.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti