Tätä aihetta ei ole niin sanotusti loppuun saakka selvitetty, eikä sitä koskaan kokonaisuudessaan selvitetäkään. Toisaalta: vaikka vuosikymmenet etäännyttävät meitä vuoden 1918 tapahtumista eikä uusia asiakirjalähteitä juuri löydy, olemassa olevan tiedon käsittelyssä ja tulkinnoissa löytyy jatkuvasti jotakin uutta.
Uutta on ollut esimerkiksi se, että vasta 96 vuotta sodan jälkeen saatiin julki ensimmäinen perusteos lapsivangeista. Heistä oli kyllä muistitietoa ja heihin oli monissa tutkimuksissa viitattu, mutta vasta Tuulikki Pekkalaisen yhteenveto tarjosi kunnon tietoa lähes 1 500 suomalaisen kohtaloista tuona kohtalon vuonna.
Nämä lapset, alle 16-vuotiaat, olivat ns. punavankeja. Jotkut heistä kuolivat leireillä, osa kuolleista ammuttiin. Leireillä myös synnyttiin. Aivan pikkulapsiakin joutui olemaan kuukausia oloissa, joissa myös aliravitsemus ja tartuntataudit veivät ihmishenkiä.
Pekkalaisen yhteenvedoissa on siis lähes 1 500 lasta, joista suurin osa oli kuudella suurimmalla vankileirillä. Hämeenlinnassa lapsia oli noin 310, Riihimäellä 200, Lahdessa 150. Mutta lapsia oli vankeina myös pikkupaikkakunnilla ja jopa rintaman takana, kuten Raahessa (jonka vankileirillä oli 11 lasta). Yksi esimerkki punaisten perheiden lasten vangitsemisesta on nykyisen Sastamalan alueelta, jossa vankina oli kahdeksan lasta, puolet heistä tyttöjä.
Lapsivankien määrät kertovat vain yhden puolen asiasta. Oleellisempaa sodan jälkeisen todellisuuden ymmärtämiseksi on tietää, että monissa tapauksissa 10-15-vuotiaisiin suhtauduttiin yhtä ankarasti kuin aikuisiin. Monet tämänikäiset tulkittiin sotilaiksi ja ammuttiin pikatuomioiden perusteella tai jopa ilman niitä. Asiakirjojen perusteella Pekkalainen kertoo monien lasten kohtalosta.
Siis oliko tämä lasten kohtelu vapaussotaa vain mitä? Yksi traagisten tapahtumien pitkävaikutteisia traumoja todistava seikka on kiistely sodan nimestä. Itse kallistun sille kannalle, että "mikä tahansa nimi käy", jos asiasta puhutaan vain jostakin kapeasta näkökulmasta. En ymmärrä ollenkaan vuosikymmenestä toiseen jatkuvaa jankutusta, että kyseessä olisi ollut "vain" vapaussota. Jo yksin lasten kohtelu osoittaa, että vapauden kanssa tällä sodalla oli monien suomalaisten kohdalla hyvin vähän tekemistä.
Kiistely sodan nimestä on turhauttavaa, ja vielä turhauttavampaa on törmätä kritiikkiin, joka kohdistuu sisällissodan tapahtumien ja uhrien muistamiseen teloituspaikoilla ja hautausmailla. Muistomerkit on vähin asia, millä kansa voi kuolleitaan muistaa.
Tästä näkökulmasta vuoden 1918 leirien lapsivangeillekin olisi syytä pystyttää muistomerkki sen ohella, että meillä sentään on nyt kohtuullisen paljon tietoa heistä.
Tuulikki Pekkalainen: Lapset sodassa 1918. Tammi 2014, 546 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 25.1.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti