Kannanottoja, joilla on yhä merkitystä

Leo Marmio (1926–2005) tuli toimittajaksi suoraan puoluetoimitsijan työstä. Hän oli hyvin kokenut organisoimaan ja vakuuttamaan ja  propagoimaan. Oppia hän oli saanut paitsi monipuolisessa järjestötoiminnassa myös Moskovan puoluekoulussa.

Mutta moskovalaisuus ei Marmion takissa eikä työssä muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta näkynyt. Hän keskittyi ennen kaikkea paikalliseen eli porilaiseen kunnallispolitiikkaan sekä satakuntalaisten työpaikkojen asioihin. Kumpaakin tehtävään hänet palkattiin, ja molemmissa tehtävissä hän teki Satakunnan Työn historiassa ainutlaatuisen uran. Hänellä oli ylivertaiset suhteet muun muassa työpaikkojen luottamusmiehiin. Hänen jutuistaan näkee, miten paljon häneen luotettiin. Varapäätoimittajana hän veti linjaa lähinnä näyttämällä työtovereille esimerkkiä.

Mutta Marmio ei lopettanut lehtikirjoittamista eläkepäätökseen, joka taas tapahtui apulaiskaupunginjohtajan tehtävästä. Marmio jatkoi Rannan Pojan nimimerkillä jo lehtiaikana syntynyttä kommentoinnin ja pakinoinnin perinnettä.

Tämän päivänä näkökulmasta kunnallisneuvos Leo Marmion eläkeläisenä, vuosina 1997–2002 Satakunnan Työssä julkaisemat pakinat (joille tänä päivänä useissa tapauksissa antaisin kolumnin vierasperäisen nimen) eivät ole ollenkaan ajastaan jälkeen jääneitä. Monet hänen esiin nostamistaan puheenaiheista ovat edelleen tuoreita eli ne elävät monissa tori- ja tuttavakeskusteluissa.

Marmion EU-kriittisyys miellyttää varmaan monia: minua ärsyttää, että hän yhdistää sen toisen maailmansodan katkeroittamana vain Saksan tekemisiin. Jotakin pysähtyneisyyden ajan makuakin kirjoituksissa siis on.

Pertti Pitkosen toimittamat kirjat eivät siis häpeä ollakseen ns. päivän puheenvuoroja, usein lähtökohtana on ollut jokin ajankohdan tapahtuma. Kaupungin kehittäminen teoin eikä korulausein, ikäihmisten ongelmat ja harrastukset sekä politiikan kiemurat ovat pohdinnassa sutjakkaalla tavalla.

Kirjat löytyvät ainakin Satakunnan maakuntakirjastosta. Kustantajan kannattaisi, jos mahdollista, edelleen hieman puhua niiden puolesta.

Rannan Poika: Se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa. Porin Eläkeläiset ry 2001, 96 s.

Rannan Poika: Se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa [II], Porin Eläkeläiset ry 2003, 104 s.

Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tässä 2.5.2013.