Naapureihin voi tutustua monella tavalla ja tasolla. Lisäksi on aina aikaulottuvuus. Esimerkiksi naapurikansojen käsityksissä toisistaan menneisyys voi vaikuttaa hyvinkin vahvasti nykyhetkeen.
Mutta entä kun hypätään tasolle, jossa pyritään kohtaamaan niin mennyt kuin nykyinen? Entä kun annetaan vielä elossa olevien muistojen yhdistyä siihen, mitä muuten on mahdollista saada tietää paikasta ja siinä eläneistä?
Tällaiseen yhdistelmään pyrki Kalle Kniivilä kootessaan sadan vuoden ajalta yhden kadun asukkaiden vaiheita meille niin läheisestä, mutta toisaalta etäisestä Pietari-Leningradista.
"Tanjan katu" eli Vasilinsaaren linjat 2 ja 3 on hyvä valinta siinä mielessä, että varsin vaivatta löytyy monenlaista dramatiikkaa. Monien mielessä juuri mainittu Tanja Savitševa (1930-1944), joka päiväkirjaansa tallensi perheenjäsentensä kuolemat piiritetyssä kaupungissa ja joka itse kuoli evakossa, on jonkinlainen kaiken koetun "elävä symboli".
Mutta juuri tämän muiston vuoksi lukija voi pelästyä. Eihän monimiljoonakaupungin historia voi rakentua vain muistojen varaan? Eihän elämä lisäksi ole ollut vain tällaista? Koska näin voi kysyä on merkittävä muistiin, että kaupungin kehitys ei tosiaan ole rakentunut vain vallankumouksen, vainojen ja piirityksen tapahtumista, vaikka nämä asiat ovat niitä "huomiota herättäviä" ‒ ja nuo ajat kokeneiden muistissa hyvin pysyneitä.
Kunnon jalkatyöllä eli asukkaita haastattelemalla ja paikkoihin tutustumalla Kniivilä saa kadun elämään. Arkistotietoakin on käytetty. Saamme kosketusta muun muassa asumiseen, kiinteistöbisnekseen ja liike-elämän muutoksiin. Kirjoittaja näkee joskus ehkä turhaa dramatiikkaa siellä, missä sitä on ollut vain hetkellisesti, kuten vuoden 2017 vappumarssilla. Arki on toisenlaista. Varsinkin turistille tällainen lähestymistapa on hyödyksi. Liiaksi on julkaistu sekä kuivahkoja matkaoppaita että uutisia vain päiväntapahtumista. Kumpiakin voi olla vaikea sovittaa yhteen sen kanssa, miten oikeasti eletään.
Oma mielenkiintonsa on sillä, että joku muistaa sodanjälkeisen ajan ja vertaa sitä nykyiseen. Kaukaisemmat asiat ovat jo toisen käden tietoa. Ensikertalaiselle turistille kaikki on uutta, toista kertaa tulevalle muutoksia on tapahtunut. Kaikille Vasilinsaaren kävijöille Kniivilän teos antaa jotakin enemmän kuin normaali matkakirja.
*
Mutta, mutta... kun kuljen itse tätä katua, seuraan sitä talo talolta käyttäen oppaana myös internetin tietoja aikaisemmista asukkaista, vertailen nimiä ja kysyn kysymyksiä Kniivilän kirjalta, en saakaan kaikkeen vastauksia ja jopa huomaan, että jotkut omat vastaukseni ovat toisenlaisia.
Kniivilä ei ole löytänyt kadun suomalaisyhteyksiä, ei todellisia eikä "potentiaalisia". Hän ei ole kävellyt katua kovin pitkälle kohti Malaja eli Pikku-Nevan rantaa, koska hän ei ole tullut talon numero 45 kohdalle. Siinä asui maanpakolaisena kansanedustaja, toimittaja Matti Airola perheineen. Vuonna 1918 hän oli punaisen Suomen sisäministeri. Hän teki Leningradissa opettajan työtä vuoteen 1938, vangittiin ja kuoli vankeudessa.
Itse kävelin tuolle talolle kesällä 2019 ja tapasin sen asukkaista kuvanveistäjän. Hänen ateljeessaan kuulin sen hetken uutisia ja kerroin mitä tiesin talon 1930-luvusta. Mietin, että Airolat ansaitsisivat kyltin julkisivuun. Poika Veikko teki pitkän päivätyön toimittajana Karjalassa.
Talossa numero 7 asunee vieläkin Klodtin (Clodtin) suvun jäseniä. Kniivilä kertoo heistä Korina Klodtin kertomaan perustuen. Hän mainitsee, että Korina on suoraan alenevassa polvessa sukua kuvanveistäjä Pjotr (Peter) Klodtille, Nikolai I:n muistopatsaan tekijälle. Itse olisin ehdottomasti lisännyt pari seikkaa: Peter oli meidän Järnefeltien sisarusparven äidin setä, ja hän on tehnyt myös Nevan valtakadun Fontankan sillalla olevat hevosveistokset... (...olisi mielenkiintoista selvittää myös, onko Petroskoissa vankeudessa olevan Juri Dmitrijevin tytär Katerina Klodt samaa sukua...).
Siirryn ihmisistä tilastoihin ja muuhun Kniivilän antamaan tietoon. Vladimir Putin ei ole asunut toisella linjalla, tytär kyllä. Jotkut 1930-luvun pidätyksistä annetut tiedot ovat kummallisia. Kniivilä sanoo pidätysten alkaneen elokuussa 1937, mutta sitä ennen oli viety ainakin 26 henkeä. Lukumääräkään ei täsmää laskelmieni kanssa. On pakko sanoa, että tiedot vangitsemisista eivät kovin hyvin osu yhteen Venäjällä julkaistujen tietojen kanssa. Muun muassa väitetään nuorimman viedyn olleen 1914 syntynyt Lev Izrailit, itse löydän nuorimmaksi 1915 syntyneen Vasili Stotikin.
Virheet ja puutteet eivät kirjan arvoa vähennä, mutta ne on hyvä tietää. On toki vielä paljon muutakin, mitä Tanjan kadusta, Vasilinsaaren toisesta ja kolmannesta linjasta on jäänyt kertomatta ja minkä joku ehkä joskus meille kertoo.
Kalle Kniivilä: Tanjan katu. Elämää Pietarissa 1917‒2017. Into 2017, 227 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 4.4.2021.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti