Koronakauden alkukuukausiin päättyvä Matti Klingen "julkisen päiväkirjan" 22. osa herättää loppua kohti ajatuksen siitä, mitä kaikkea hän ja moni muu lieneekään merkinnyt muistiin poikkeustilanteen jatkuessa. Kun korona muutti arkielämää monin tavoin, miten se lie muuttanut suhtautumistamme ei vain nykyhetkeen, vaan myös ennen meitä olleeseen.
Klinge on historioitsija, ja sille uskollisesti menneisyys on päiväkirjassa se runko, jolle rakennetaan. Tältä pohjalta lähtevät usein myös kommentit nykyhetken tapahtumista ja uutisaiheista. Milloin huomiota saa se, miten jokin uudeksi kokemamme asia ei suinkaan ole ihmiskunnalle uusi, milloin taas on kiintoisaa verrata keskenään erilaisia ilmiöitä ja asioita. Esimerkiksi käsitykset universumin rakenteesta tai Israelin kansan varhaisvaiheista ovat rakentuneet osaksi sellaisten myyttien varaan, joihin luottaminen on perustunut lähinnä auktoriteetteihin, ei tietoon. Kriittisiä havainnoitsijoita on hiljennetty kaikkina aikoina.
Joissakin aikaisempien vuosien merkinnöissään Klinge sanoo jotakin positiivista tieteen monialaisuuden puolesta. Itse hän on kommenteissaan varsin vakiintunut, joskus lähes fakkiutunut. Pantteri ei pääse täplistään, ei tietenkään. Toisaalta kirjoittaja näyttää positiivista esimerkkiä siinä, miten laajasti hän huomaa erilaisia elämänilmiöitä ja puheenaiheita ja miten hän niitä kommentoi. Tästä näkökulmasta kyse ei ole fakkiutumisesta, vaan lähinnä "erikoistuneesta tarkkaavaisuudesta".
Minua miellyttävät muun muassa Klingen huomiot suomalaisen kulttuurin sellaisista vaiheista ja vaikuttajista, jotka julkisuudessa ja kouluopetuksessa on käsitelty varsin kaavamaisesti ja vajaasti. Klinge esimerkiksi nostaa esiin, miten Alexis Stenvall kehittyi kirjailijaksi ja mitä hänen aikanaan kaiken kaikkiaan tapahtui. Usein kuvio yksinkertaistuu Kiven ja A. Ahlqvistin vastakkaisnasetteluksi, jolloin unohtuu paljon tärkeämpiä tekijöitä, kuten Kiven suuri lukeneisuus sekä se, mikä merkitys hänen tuotannollaan oikeasti oli ei vain suomalaiselle kertomakirjallisuudelle vaan myös kielellemme.
Politiikkaan kirjoittaja kiinnittää huomiota sekä median annin, erilaisten vuosipäivien että omien "päähänpistojensa" pohjalta. Kun hän kesällä 2019 huomasi sen hyvin vähän julkisuuden, jonka sata vuotta täyttänyt tasavaltainen hallitusmuotomme sai, olisi aiheesta lukenut mielellään enemmän. Muissa yhteyksissä hän on kyllä siitä kirjoittanut. On tietenkin outoa, että niin suuri huomio kiinnitetään päivään 6.12.1917 maassa, jolla jo sitä ennen oli parlamentti, senaatti, ministeriöitä, valtionrautatiet, posti, sanomalehdistö jne., mutta sen sijaan poliittisen ja kansalaisdemokratian kannalta keskeinen ratkaisu eli kysymys tasavallasta jätetään vähille maininnoille.
Lukijalle päiväkirjat ovat antoisaa seuraa monin tavoin. Kirjaa ei ole pakko lukea heti alusta loppuun, eihän sillä ole juonta eikä siinä seurata tarinan kaarta. Toiseksi joskus yllättävätkin aiheet laittavat miettimään, tunteeko lukija itse kommentoituja asioita ja mitä mieltä hän niistä on. Päiväkirjan pitäjän kanssa voi olla eri mieltä, mutta hänelle on turha suuttua: jokaisella on oikeus pitää omaa kirjanpitoa ja kommentoida asioita, joita pitää tärkeinä.
Mielenkiintoisia ovat kirjasarjassa julkaistut Kligen lehdille, useimmiten Helsingin Sanomille, lähettämät yleisönosastokirjoitukset. Usein ne on jätetty julkaisematta ja nyt nähtyinä ne palauttavat mieliin puheenaiheita, joilla joko tuntuu olevan edelleen merkitystä tai sitten ei ollenkaan. Sitä on vaikea tietää, osoittautuuko jokin kommentti taas uudessa tilanteessa ajankohtaiseksi. Paljon historiaa ja maailmaa tunteva osaa ottaa kantaa, ja joskus lyönti osuu naulan kantaan.
Heinäkuulta 2019 kesäkuulle 2020 ulottuva päiväkirja päättyy hieman sekaviin tunnelmiin. Korona oli tullut, mutta siitä ei vielä osattu ajatella mitään "loppuun saakka". Nyt odotamme, mitä kaikkea voimme "koronan jälkeen" lukea sen aikana koetusta ja ajatellusta.
Matti Klinge: Mannerheimin unet. Päiväkirjastani 2019–2020. Siltala 2020, 182 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 6.5.2021.
Aikaisemmin on julkaistu kirjoitus Matti Klingen päiväkirjoista 1998–1999 ja 2015–2016. Sen löydät täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti