Tuskin on sellaista kirjallisuuden lajia, jossa ei ilmenisi sekä huolellisen valmistelun jälkeen kustannettuja että hutiloiden painatettuja tuotteita. Kaunokirjallisuudessa tällaisen "luovuuden" antaa jopa anteeksi, mutta historia- ja muistelmateoksissa tilanne on toinen. Kun joku ensin elää kerrottavan elämän ja toiseksi muistelee sen muille tarjottavaksi, miksi työtä ei tehdä kunnolla loppuun saakka? Usein hutiloinnit ovat omakustanteita, mutta niitä näkee myös jonkinlaisten ammattilaisten jäljiltä.
Eila Tölli-Kalininan kookas ja laaja muistelmateos hänen Neuvosto-Venäjän vuosistaan on jotakin oma- ja ammattikustanteen väliltä. Taitosta, tekstikoon valinnasta, kuvituksesta, lopun henkilöhakemistosta ja kerronnan viimeistelystä huomaa, että tässä on nähty paljon vaivaa. Yhdessä kuukaudessa ei tällaista mallikappaletta synny.
Kustantaja, tuusulalainen Texthouse, on julkaissut muistelmia mutta myös muuta ammattitaidolla, mutta harvakseltaan. Internetin mukaan viimeisimmät julkaisut ovat vuodelta 2013.
Eila Tölli syntyi Sodankylässä helmikuussa 1927. Muistelmat alkavat perheen vaiheista jo ennen tätä, ja ne jatkuvat aluksi perhekeskeisesti, mutta sitten rajan ylittämisen jälkeen itse päähenkilön kokema laajentaa näkökulmia.
Lähtö Suomesta oli monien vastaavien tapausten kaltainen sekä ajankohdaltaan että luonteeltaan. Ensin lähti isä monitoiminen ammattimies, maaliskuussa 1932 suksilla Venäjän puolelle jossakin Savukosken korkeudella. Rajan ylitys oli laiton, mutta niin teki moni siihen aikaan. Eikä sekään ollut ihan tavatonta, joskin harvinaista, että perhe meni perässä ns. laillista tietä, asiakirjat olivat kunnossa junalippuja myöten.
Monia vuosia ei kulunut siihen, kun elämä sai lisää monille muille vastaaville tapauksille ominaisia piirteitä. Isä Matti Tölli (s. 1891) vangittiin Karjalassa joulukuussa 1937 ja hänet ammuttiin Karhumäen Sandarmohissa 20. tammikuuta 1938.
Lapsia perheessä oli kuusi, joista vanhin ja nuorin kuolivat samana vuonna kuin isä. Eilan muistelmat liittyvät hyvin paljon muiden perheenjäsenten kokemaan, mutta onhan hänellä ollut omakin elämä. Tyttö selvisi hengissä niukan ja kehnon ravinnon ja tautien kynsistä evakkomatkalla, kävi viisi luokkaa koulua ja teki pääasiallisen työuransa metsäteollisuuskeskuksen kirjanpitäjänä.
Kirja ei olisi ainakaan tässä muodossa syntynyt, jos Eila Tölli-Kalinina ei olisi alkanut jo 1980-luvulla kirjoittaa muistiin kokemuksiaan. Tällaiset kertomukset saavat usein vahvuutta juuri kypsyttelystä. Pitää miettiä, mikä kuuluu asiaan ja mikä ei, ja miten monivaiheisen elämän voi kuvata niin, että se kiinnostaa "ketä tahansa".
* * *
Julkaisin joulukuussa 2015 luettelon (sen voi lukea täältä) suomalaisten muistelmateoksista, joissa kerrotaan elämästä Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Tölli-Kalininan kirjaa ei siinä ollut. Nyt sen luettuani tunnen, että juuri se ansaitsee paikan yhtenä tällaisen kirjallisuuden esimerkkiteoksista. Siitä on otettu myös toinen painos.
Eila Tölli-Kalinina: Töllin tyttö. Texthouse 2012, 392 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 19.12.2018.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti